Käsky vei Aku Louhimiehen ja Samuli Vauramon vuoteen 1918

Aku Louhimies ei ole pehmeiden aiheiden ystävä. Kuudennessa elokuvassaan hän poikkeaa ensi kertaa pois nykyhetkestä ja palaa ajassa taaksepäin 90 vuotta. Leena Landerin romaaniin perustuva Käsky on sisällissodan jälkimaininkeihin sijoittuva kolmiodraama.

Ohjaaja Aku Louhimiestä voisi luulla ahdistuneeksi ihmiseksi. Esikoisohjaus Levottomien tunnuslauseena oli ”mikään ei tunnu miltään”, Pahassa maassa pantiin mies hengiltä imurilla ja Riisutussa miehessä pappia ahdisti kaikki. Vaan ei – helsinkiläisen ravintolan takahuoneeseen saapuu hyväntuulinen ja hymyilevä ohjaaja.

Käskyn matka paperilta valkokankaalle alkoi poikkeuksellisen varhain. Louhimies tunsi kirjailija Leena Landerin ja innostui tarinasta heti siitä kuultuaan.
”Sanoin heti, että tästä tulee hyvä leffa, että haluan tehdä sen. Tarina tuntui yllätykselliseltä, vaikuttavalta ja elokuvamaiselta.”
Vaikka tarina tapahtuu vuonna 1918, ohjaajaan vetosivat muut seikat.
”Itselleni olennaisempaa olivat tapahtumat, ei niinkään historiallisuus”, Louhimies sanoo.

Myös näyttelijä Samuli Vauramon mielestä tarinan ydin pätee hyvin nykyajassa, vaikka se onkin sijoitettu kivuliaan sisällissodan maisemiin.
”Se on hyvä viitekehys. Kuinka pieni särö on tarvittu, että on alkanut helvetti, joka johti sisällissotaan ja tosi häpeälliseen jälkiselvittelyyn? Ne asiat tapahtuvat tänä päivänä Georgiassa, niitä tapahtunut Balkanilla.”

Elokuvan keskiössä onkin kolmiodraama, jonka osapuolia ovat jääkäri Aaro Harjula, punasoturi Miina Malin ja tuomari Emil Hallenberg. Samuli Vauramon, Pihla Viitalan ja Eero Ahon esittämä kolmikko nousee Käskyn tärkeimmäksi elementiksi, ajattomaksi katsaukseksi ihmisten väliseen vallankäyttöön, tottelemiseen ja julmuuteen.
”Epätoivo ja turhautuminen, että on taisteltu vieraalla maalla ja ajateltu, että tullaan isänmaan pelastajiksi, ja joudutaan tappamaan omaa kansaa… sen turhautumisen ja väsymyksen mä halusin Harjulaan. Se on haukannut liian ison palan kakkua”, Vauramo sanoo.

Vauramolle nuoren jääkäri Harjulan hahmossa tärkeintä oli kertomus siitä, miten omiin toimiinsa ja niiden oikeutukseen uskova mies oppii ihanteidensa todellisen hinnan. Muut haluaisivat ampua kiinnijääneen Malinin, mutta Harjulan mielestä vastapuolen sotilas on vietävä oikeuden eteen niin kuin oikeusvaltiossa kuuluu tehdä. Matka ei ole helppo eikä yksinkertainen.
”Musta tuntuu, että Harjula on aluksi aika vietävissä. Se joutuu mielivaltaisen auktoriteetin armoille, jolle ei voi mitään. Harjulassa on kyse siitä, miten paljon voi joutua uhraamaan seisoakseen lupaustensa takana.”

Vaikka esimerkiksi elokuvan julisteessa komeilevat Vauramon ja Viitalan kasvot, on kolmiodraaman liikkeessäpitävä voima kuitenkin Eero Ahon esittämä tuomari Hallenberg. Hänellä on omat halunsa niin Harjulan kuin Malinin suhteen.
”Siellä on hetkiä, jolloin jokainen niistä ylittää itsensä ja jokainen joutuu luopumaan paljosta”, Vauramo sanoo.
Näyttelijälähtöisenä ohjaajana tunnettu Louhimies antoi jälleen paljon tilaa improvisoimiselle.
”Kolmikko oli keskiössä, kun leffaa harjoiteltiin ja suunniteltiin. Heidän vaikutuksensa lopulliseen elokuvaan on merkittävä”, sanoo Louhimies.

Elokuvan kuvauksista on kulunut vuosi. Haastattelujen antaminen on pakottanut tekijät palauttamaan mieliin, miltä viime kesänä tuntui. Nyt mielessä pyörivät jo uudet haasteet. Tällä hetkellä Vauramo kuvaa muun muassa Lauri Nurksen ohjaamaa Uutishuone-tv-sarjaa. 1960-70-luvulle sijoittuva ohjelma tulee ruutuihin tammikuussa.
Louhimies puolestaan tienaa elantonsa ohjaamalla mainoksia ja kypsyttelee hitaasti seuraavia elokuvia. Mitään varmaa ei ole vielä tiedossa. Tosin jos aivan vapaasti saisi valita, ohjaisi hän mieluusti Hobitti-elokuvan.
”Aikaisemmin aina sanoin, että tekisin tosi mieluusti Tarun sormusten herrasta, mutta nyt kun se on jo tehty, niin tuntuisi hirveän raskaalta lähteä tekemään uudestaan”, hän sanoo.
”Pidän maailmankirjallisuuden merkittävimpinä kirjailijoina Astrid Lindgreniä ja Tove Janssonia ja heti perään Tolkienia. Joskus aikaisemminkin olen sanonut, että Tove Janssonin Sommarboken olisi sellainen, josta tosi mieluusti. Ihan mainiosti voisi tehdä Veljeni Leijonamielen uudestaan. Nämä nyt on unelmaosastoa nämä kolme.”