Uusimmat

”Kasvakaa aikuisiksi”: Ghostbusters-ohjaaja läksytti uuden elokuvan vihaajia

10.03.2016 08:02 Tatu Junni

Paul Feigin ohjaamasta Ghostbustersista julkaistiin ensimmäinen traileri viime viikolla. Se sai ristiriitaisen vastaanoton.

Dome.fi:n äänestyksessä vain noin 25 prosenttia vastanneista on ilmoittanut, että uusi Ghostbusters kiinnostaa.

Ja ne, joita ei kiinnosta, ovat sanoneet elokuvasta aika rumiakin juttuja.

Tilanne on sama maailmanlaajuisesti. Nyt Paul Feigillä on niin sanotusti palanut käpy. Ohjaaja ei jaksaisi millään kuunnella enää yhtään mussutusta elokuvasta, jota yksikään ”kriitikoista” ei ole vielä nähnyt.

Kaikki sai alkunsa, kun kosolti nettivihaa roolistaan Ghostbustersissa saanut Leslie Jones ilmoitti Twitterissä aikeistaan poistua viestipalvelusta:

Paul Feig koetti suostutella näyttelijäänsä jäämään Twitteriin kannustamalla häntä ja haukkumalla vihaajia. Viestin voi tiivistää hyvin lauseeseen ”vihaajat vittuun”.

Uusi Ghostbusters saa ensi-iltansa heinäkuussa.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat