Uusimmat

Scarlett Johanssonin elokuvaa odotettu Suomeen jo kolme vuotta

28.04.2016 14:48 Tatu Junni

Scarlett Johansson on maailman suosituimpia elokuvanäyttelijöitä, mutta silti naisen filmografiasta löytyy tuore elokuva, jota ei ole Suomeen tuotu.

Vuonna 2013 valmistunut Under the Skin on vielä kolmen vuoden jälkeenkin julkaisematta Suomessa. Se on kyllä saatavilla tuonti- eli ns. import-versiona, mutta suomalaisteksteillä varustettua julkaisua ei markkinoilta löydy.

Jonathan Glazerin ohjaama Under the Skin esitettiin Season Film Festivalilla alkuvuodesta 2015, mutta laajempaan teatterilevitykseen ei elokuva koskaan Suomessa päässyt.

Elokuva kertoo Scarlettin Johanssonin esittämästä avaruusolennosta, joka on omaksunut ihmisen ulkomuodon ja metsästää ihmisiä yössä seksiä varten.

Genrerajoja koetteleva Under the Skin yhdistelee road movieta, draamaa ja scifiä. Oheinen traileri osoittaa hyvin, miten kaukana elokuva on Johanssonin Hollywood-tuotoksista. Ehkä se on yksi niistä syistä, miksi Under the Skin on kokenut niin kovan kohtalon Suomessa.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat