Uusimmat

Keanu Reevesin John Wick 2 kilpailee katsojista Batmania vastaan

19.02.2016 07:45 Tatu Junni

Keanu Reevesin yllätyshitti John Wick on saamassa jatko-osan.

Innokkaimmat odottelivat vuoden 2014 toimintatrillerille jatkoa jo tälle vuodelle, mutta nyt joudumme kaatamaan kylmää vettä housuihin.

Lionsgaten mukaan John Wick: Chapter Two saa ensi-iltansa 10. helmikuuta 2017. Odotusta on siis luvassa enää alle vuosi, mikä sentään on positiivista.

Ensi-iltaviikonloppunaan John Wick 2 saa vastaansa mielenkiintoisen kattauksen. Samaan aikaan teattereihin saapuu nimittäin The Mountain Between Us, The LEGO Batman Movie ja Fifty Shades Darker.

Osittain Roomaan sijoittuvan John Wick: Chapter Twon on ohjannut Chad Stahelski.

Elokuvan pääosissa nähdään Keanu Reevesin lisäksi miehen Matrix-kollega Laurence Fishburne, Ian McShane, John Leguizamo, Lance Reddick, Tom Sadowski, Bridget Moynahan, Ruby Rose, Riccardo Scamarcio, Peter Stormare ja Common.

John Wick: Chapter Twon ensimmäinen taileri ilmestyy vasta myöhemmin tänä vuonna.

Kumpi kiinnostaa enemmän?

Katso tilanne vastaamatta

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat