Uusimmat

Kevään odotetuin toimintaelokuva saapuu Suomeen ilmoitettua aikaisemmin

19.03.2014 10:20 Muropaketin toimitus

The Raid 2: Berandal

The Raid 2: Berandalin oli tarkoitus saapua Suomeen toukokuun alkupuolella, mutta nyt elokuvan ensi-iltaa on aikaistettu.

Gareth Evansin ohjaaman ja käsikirjoittaman The Raid 2: Berandalin uusi ensi-ilta on Suomessa 18. huhtikuuta. Elokuvaa tähdittävät Iko Uwais, Julie Estelle ja Yayan Ruhian.

Elokuvan synopsis kuuluu seuraavasti:

”Raid 2: Berandal jatkaa kovanyrkkisen jakartalaispoliisin, Raman (Iko Uwais), tarinaa vain joitain tunteja ensimmäisen hyökkäyksen (Raid: Redemption, 2011) päättymisen jälkeen. Jakartan poliisivoimille selviää, että Raman taltuttama rikollispomo on vain yksi osa valtavan laajaa rikollisten verkostoa. Lopen uupuneen Raman on soluttauduttava kuukausiksi vankilaan päästäkseen selville rikollisryhmän laajuudesta. Ja päästäkseen lähelle koko joukon johtohahmoa, Ucokia. Raman on jälleen hyvästeltävä perheensä, käärittävä hihat ja ryhdyttävä töihin.”

Ennakkonäytteestä päätellen Gareth Evansilla on homma yhä vahvasti hanskassa:

Kiireisimmät voivat nähdä The Raid 2: Berandalin jo Helsingin Night Visions -festareilla 9.-13. huhtikuuta.

Aiheesta aikaisemmin julkaistu:

o Uusia kuvia ja juonikuvaus toimintahitti The Raidin odotetusta jatko-osasta The Raid 2: Berandal 25.2.2014
o Hollywood aivovammailee osa sata: yksi tämän vuosituhannen parhaista toimintaleffoista tehdään uusiksi 21.2.2014
o Kevätkauden odotetuin toimintaelokuva saapuu Suomeen 9.5.2014 10.2.2014
o The Raid 2: Uusi traileri vuoden odotetuimmasta toimintaelokuvasta  22.1.2014
o Uusi traileri The Raid -toimintahitin jatko-osasta on hengästyttävän komeaa katseltavaa 3.1.2014

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Filmikamari