Uusimmat

Kiinalaiset sensuroivat 38 minuuttia Matrix-ohjaajien uutuuselokuvasta

30.01.2013 12:57 Muropaketin toimitus

Pilvikartasto

Matrixin ohjanneiden Wachowskin sisarusten ja Tom Tykwerin Cloud Atlas saapuu Suomeen muutaman viikon päästä. Elokuva kestää peräti 171 minuuttia. Kiinassa siitä nähdään kuitenkin huomattavasti lyhyempi versio.

Pilvikartasto-romaanin filmatisoinnista on leikattu Kiinan markkinoille uusi versio, joka on peräti 38 minuuttia lyhyempi kuin alkuperäinen. Poistetuissa kohtauksissa nähtiin muun muassa niin homoeroottista kuin perinteistäkin seksiä sekä muita ihmismielen turmelevia ruokottomuuksia.

Päätös Cloud Atlaksen silpomisesta ei ole järin yllättävä, sillä jopa 007 Skyfall joutui Kiinassa saksien alle viime vuonna. Maassa onkin viime aikoina kuultu entistä enemmän kritiikkiä, sillä elokuviin kajoaminen ei luonnollisesti ole kaikkien mieleen. Aiheesta voi lukea lisää ABC Newsin sivuilta.

Maaliskuun 1. päivä ensi-iltansa Suomessa saava Pilvikartasto on tutkielma siitä, kuinka yksittäisten ihmisten teot vaikuttavat toisiinsa menneisyydessä, nykyhetkessä ja tulevaisuudessa. Hyvien tekojen ketjussa tappajasta voi kasvaa sankari. Merkityksettömältä vaikuttavasta teosta voi vuosisatojen saatossa kasvaa vallankumous. Elokuvan kuusi, toisiinsa limittyvää tarinaa ulottuvat läpi vuosisatojen, mannerten ja maanosien.

Elokuvan pääosissa nähdään  Tom Hanks, Halle Berry, Hugo Weaving, Jim Sturgess, Hugh Grant, Susan Sarandon ja Jim Broadbent.

Teksti: Tatu Junni
Lähde: ABC News