Uusimmat

Kiinan nuoleskeleminen johti Brad Pittin zombie-leffan World War Z käsikirjoituksen sensurointiin

05.04.2013 14:30 Muropaketin toimitus

 World War Z

Ihmiset zombeiksi muuttava virus leviää pitkin planeettaa Brad Pittin tähdittämässä World War Z:ssa. Vaan mistä maasta kaikki saa alkunsa?

Max Brooksin kirjaan pohjautuvan World War Z:n viruksen piti alkujaan lähteä leviämään Kiinasta käsin, mutta The Wrap -sivuston tietojen mukaan tästä juoniaineksesta on nyt luovuttu. Paramount-studio painosti elokuvan tuottajat muuttamaan suunnitelmansa, mutta vielä ei ole tiedossa, mihin maahan virus valmiissa elokuvassa lopulta jäljitetään.

Mikä sitten oli syy käsikirjoituksen muutokselle?

Tietenkin raha. Hollywood ei nimittäin nykyään halua vahingossakaan suututtaa merkittävää rahoittajaansa ja levityskohdettaan. Juonikuviota muuttamalla sangen kalliiksi tuotannoksi paisunut World War Z pyritään saamaan teatterilevitykseen myös Kiinassa.

Suomessa World War Z saa ensi-iltansa 19. heinäkuuta. Elokuvan virallinen synopsis kuuluu näin:

”Brad Pittin tähdittämässä toimintaelokuvassa yhden miehen kilpajuoksu aikaa vastaan yhdistää kaaoksen partaalle päätyvän maailman. Uhanalaisen ihmiskunnan ainoa toivo on sota ja kaikki keinot on otettava käyttöön.”

Teksti: Tatu Junni
Lähde: The Wrap