Kikka!-elokuvasta julkaistiin ensimmäinen traileri – Sara Melleri esittää eroottista iskelmää tehnyttä laulajaa

20.07.2021 12:56 | Muropaketin toimitus

Kikka!-leffa saa ensi-iltansa tammikuussa.

Kikka!-elokuvasta on julkaistu ensimmäinen teaser-traileri ja kaksi uutta promokuvaa, joista toisessa poseeraa Kikkaa esittävän Sara Mellerin lisäksi tämän ystävä Paulan roolin näyttelevä Elene Leeve.

Elämäkertaelokuva kertoo Kikan lisäksi myös aikakaudesta, jolloin Suomi oli matkalla lamasta kohti nousukautta. Elokuvan ohjaajana toimii Anna Paavilainen ja sen on käsikirjoittanut Maarit Nissilä.

Leffassa ovat mukana myös Jakob Öhrman, Aku Hirviniemi, Martti Suosalo, Kai Vaine, Samuli Niittymäki, Tuomo Prättälä, Sanna-Kaisa Palo, Rea Mauranen ja Ville Tiihonen.

Kikka! saa ensi-iltansa näillä näkymin tammikuussa 2022, ja sen virallinen synopsis kertoo seuraava:

”Kosmetiikkamyyjä Kirsi Viilonen haaveilee tähtiartistin urasta. Kun Kirsi tutustuu DJ ja radiotoimittaja Paulaan, päättää hän antautua kokonaan laulajaunelmalleen. Miesvaltaisen musiikkimaailman irvailusta huolimatta Paula tunnistaa Kirsissä tähden ainekset ja yhdessä he hankkivat hänellä levytyssopimuksen. Kikka on syntynyt.

Kikan ura lähtee jyrkkään nousukiitoon, kun hänen nänninsä vilahtaa tahattomasti Jukebox-ohjelmassa. Kikasta tulee välittömästi koko maan tuntema julkkis ja yksi Suomen myydyimmistä naisartisteista.”