Kiss Kiss Bang Bang

30.11.2005 00:00 | Muropaketin toimitus

Kiss Kiss Bang Bang on suunnattu niin laskelmoidusti juuri kaltaisilleni ihmisille, että minua melkein nolottaa myöntää menneeni halpaan. Eikö meikäläiset rokotettu jo nuorena nenäkkäitä pulp-sankareita vastaan? Pitäkää epäluotettavan omaelämänkerralliset kertojanäänenne, tokaisimme jo 90-luvulla. Pitäkää vastamurhatut B-näyttelijättärenne ja iänikuiset Hollywood-huviloiden uima-altailla ja patioilla järjestetyt cocktailkutsunne.

Mutta Kiss, Kiss, Bang, Bang iskee vastustuskykyyn kuin sairaalabakteeri. Yhtäkkiä yksityisetsiväpastissit, höhlä viittailu ja kömpelöt pikkurikolliset tuntuvat riemastuttavan tuoreilta. Äkkiä tajuan (objektiivisesti puhuen täysin virheellisesti) että elokuvat olivat ennen parempia ja että juuri Kiss Kissillä on samanlaisia ominaisuuksia kuin Jimmy Stewartin ja Humphrey Bogartin parhailla leffoilla.

Kaikki on silkkaa manipulaatiota, mutta erinomaisen viihdyttävää. Juoni rakentuu perinteitä kunnioittaen käsistä karkaavalle keikalle, joka aiheuttaa sarjan yhä monimutkaisempia katastrofeja. Harry Lockhart (Robert Downey Jr, itsekin vasta vankilasta vapautunut) murtautuu jouluna lelukauppaan. Keikka menee metsään, sukulaiskloppi jää ilman lahjarobottia ja Lockhart päätyy epähuomiossa elokuva-alalle.

Rosvon sijasta hänelle tarjotaan poliisin roolia, kunhan hän viettää ensin harjoitusmielessä pari päivää oikean yksityisetsivän seurassa. Sattumalta tavattu hurmaava kaunotar paljastuu vanhaksi tutuksi kotikyliltä, mitä olisi vaikea hyväksyä edes pulp-käänteeksi, ellei osassa loistava Michelle Monaghan olisi niin magneettisen sympaattinen. Pistäkää nimi muistin.

Katsoja ehtii tuskin huomata mistä johtolankoja syötetään ennen kuin salaliitto alkaa purkautua kuin sukkaneule käsilaukussa. Huumorin ja jännityksen tasapainoa ylläpitää käsikirjoituksen ovela kikka keskittyä käänteiden muka-makeuden sijasta hahmojen inhimillisyyteen. Downeyn ei tarvitse kuin kohottaa kulmakarvojaan sulattaakseen sydämeni, ja hänen hyväsydäminen tumpelokriminaalinsa on erinomaisen harkittu paluu laajan yleisön suosioon. Val Kilmerin etsivä Gay Perry on kovaksikeitetty kuin Perry Mason, pastelli kuin Fred Perryn postimyynti, sekä paksu ja tuima kuin traaginen Steven Seagal.

Kyyninen immuunijärjestelmäni romahtaa vastustamatta jo alkutekstien aikana. Harvinaisen hupsuun videopäiväkirjafinaaliin ehdittyä rakastan hahmoja niin paljon, etten antaisi elokuvan loppua vielä tuntikausiin.

Teksti: Johanna Koljonen / Nöjesguiden

Ohjaus Shane Black Pääosissa Robert Downey Jr, Val Kilmer, Michelle Monaghan

Muropaketin uusimmat