Uusimmat

Kliseekokoelma The Imitation Game sopii vain Benedict Cumberbatch -faneille

18.02.2015 16:22 Aki Lehti

The Imitation GameEnsi-ilta: 20.2.2015
Alkuperäisnimi: The Imitation Game
Ohjaaja: Morten Tyldum
Käsikirjoittaja: Graham Moore
Pääosissa: Benedict Cumberbatch, Keira Knightley, Matthew Goode, Mark Strong, Rory Kinnear, Allen Leech, Charles Dance, Matthew Bread & Alex Lawther
Pituus: 115 minuuttia
Ikäraja: K12
Idea: Nero yrittää murtaa natsivihulaisten koodin
Arvostelija: Aki Lehti

2/5

Jostain käsittämättömästä syystä The Imitation Game on ehdolla kahdeksan Oscar-palkinnon saajaksi. Jos elokuva-akatemia jakaa pystejä nykyään keskinkertaisuuden perusteella, niin The Imitation Game on varma voittaja.

Tämä elokuva on nähty ennenkin. Viimeksi pari viikkoa sitten, jolloin sen nimi oli Kaiken teoria. Oscar-ehdokkaaksi pääsee helpoiten tekemällä elokuvan tietyn kaavan mukaan. Esimerkiksi kertomus poikkeusyksilöstä, arkielämässä huonosti pärjäävästä nerosta toimii melkein aina. Jos tarina kertoo oikeasta ihmisestä, niin sitä parempi.

The Imitation Game kertoo Alan Turingista, brittiläisestä matemaatikosta, kryptoanalyytikosta ja logiikan tutkijasta. Hänet tunnetaan parhaiten Turingin testistä ja toisen maailmansodan aikana saksalaisten käyttämän Enigma-salauslaitteen salauksen murtamisesta. Turingin saavutuksiin kuuluu vaikka mitä muutakin, esimerkiksi ohjelmoitavan digitaalisen tietokoneen suunnittelu. The Imitation Game keskittyy kuitenkin vain Enigman koodin murtamiseen.

The Imitation Game

En todellakaan ole mikään Turing-asiantuntija, mutta The Imitation Game vetää mutkat niin suoriksi että pahaa tekee. Jokainen väärinymmärrettyä neroa koskeva klisee on tietysti mukana. Näin laiskasti kasaan rustattua teosta ei ole tullut vähään aikaan vastaan.

Turing on nero, joka ei ymmärrä ihmissuhteista yhtikäs mitään ja keskittyy vain siihen minkä osaa – työhönsä. Hänen työkaverinsa vihaavat häntä, mutta oikealla hetkellä he ovat valmiita tekemään neron puolesta mitä tahansa. Turing on homoseksuaali, joka tukahduttaa tunteensa. Hän ei osaa rakastaa, koska nuorena poikana hänen ensimmäinen rakkautensa kohde kuoli traagisesti.

Ihmisethän ovat juuri näin yksinkertaisia otuksia. Yksi menneisyyden tapahtuma selittää kaiken. Hoppotihoijaa.

The Imitation Gamen jokaisen käänteen ja melkeinpä vuorosanankin arvaa ennalta. Tapahtumat sijoittuvat pääosin 1930- ja 1940-lukujen vaihteeseen, näyttäen välillä välähdyksiä Turingin nuoruudesta ja hänen myöhemmästä elämästään 1950-luvulla. Kärryillä pysyy, vaikka leffaa vilkuilisi vain toisella silmällä parin minuutin välein, niin puhki jokainen käänne selitetään.

The Imitation Game

The Imitation Game on kevyttä viihdettä, mutta siihen on vaikea suhtautua sellaisena. Alan Turing oli mahtava mies. Avoimesti homo aikana, jolloin se oli laitonta. Nero, jonka ansiosta toinen maailmansota saatiin nopeammin päätökseen. Näin merkittävän kaverin elämän tapahtumien näyttäminen yliyksinkertaistettuna ja idioottifiltterin läpi vedettynä on todella ärsyttävää.

Ainoat syyt katsoa The Imitation Game ovat Benedict Cumberbatch Turingina ja Alex Lawther tämän nuorempana versiona. Heikosta käsikirjoituksesta huolimatta Cumberbatch antaa kaikkensa ja hänen Oscar-ehdokkuutensa on ansaittu. Sherlock-tähti saa katsojan samaistumaan Turingiin, mieheen täynnä vikoja ja ärsyttäviä luonteenpiirteitä.

Naispääosaa esittävä Keira Knightley vetää roolinsa läpi tuttuun tyyliin, eli hän esittää Keira Knightleyta.

Alan Turingin homous ja hänen tuomionsa siveettömästä käytöksestä ohitetaan aivan liian nopeasti. Rangaistuksena oli kemiallinen kastraatio vuonna 1952, jonka jälkeen mies tappoi itsensä kaksi vuotta myöhemmin. Syvällisempi kertomus Turingista ihmisenä olisi ollut paljon kiinnostavampi kuin pelkkä tarina natsien koodin murtamisesta.

The Imitation Game

Kaikista Oscar-ehdokkuuksistaan huolimatta The Imitation Game on pelkkää laskelmoitua keskinkertaisuutta, joka ei tee oikeutta hienolle miehelle.

Jos haluat oppia Alan Turingista enemmän, niin kannattaa aloittaa vaikkapa Andrew Hodgesin kirjasta Alan Turing: The Enigma, johon The Imitation Game löyhästi perustuu. Sen kansien välistä löytyy oikea ihminen, toisin kuin tästä kasasta kuluneita kliseitä.

PlusMiinusNolla

+ Benedict Cumberbatch ja Alex Lawther
– ”Hei, katsokaa minut, antakaa minulle kaikki mahdolliset palkinnot!”

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat