Uusimmat

Kohta kukaan ei kaipaa Lokia? – Huhu: Marvel Studiosilla suuria suunnitelmia Doctor Doomin varalle

06.09.2019 21:00 Muropaketin toimitus

Fox-kauppojen valmistuttua moni Marvel-fani odottaa kuumeisesti tietoa siitä, mitä Marvel Studios meinaa tehdä kaupan myötä siirtyneillä rakastetuilla sarjakuvahahmoilla.

Disneyn ja Foxin yrityskauppa valmistui viime keväänä, minkä myötä aiemmin Foxin omistuksessa olleet Marvelin sarjakuvahahmot, kuten X-Men ja Fantastic Four, siirtyivät Marvel Studiosin omistukseen. Toistaiseksi Marvel-pomo Kevin Feige ei ole julkistanut tietoa siitä, mikä hänen suunnitelmansa on nyt hankittujen hahmojen suhteen.

MCU Cosmicin uutisoiman huhun mukaan yksi Marvelin kaikkien aikojen kiinnostavimpia pahiksia saattaa olla pääsemässä valkokankaalle. Doctor Doom on nähty kolmessa Foxin julkaisemassa Fantastic Four -elokuvassa, mutta yhdessäkään hahmo ei ole saanut ansaitsemaansa kohtelua.

Huhujen mukaan Marvel Studios haluaisi nyt tehdä Doomin kanssa jotain sellaista, mihin Ihmenelos-elokuvat eivät yltäneet. On myös arveltu ettei Doom välttämättä edes olisi pahis ensimmäisessä MCU-elokuvassaan. On myös mahdollista, että hahmo saa oman minisarjansa Disney+ -palvelussa ennen siirtymistään valkokankaalle.