Uusimmat

Kohupaljastus X-Men-elokuvien kulisseista: Ohjaaja teki jatko-osaa huumeiden vaikutuksen alaisena – Näyttelijät uhkasivat jättää leffan Hugh Jackmanin haavoituttua verisesti

03.08.2020 21:01 Muropaketin toimitus

Bryan Singerin ohjaama X-Men täyttää tänä vuonna jo 20 vuotta. Ohjaajan sekoilut uhkaavat kuitenkin himmentää juhlavuotta.

Vuonna 2000 julkaistu X-Men oli elokuva, joka petasi tietä supersankarielokuvien maailmanvalloitukselle. Sen ohjannut Bryan Singer sai X-Menin myötä Hollywoodissa aseman, jota harva halusi kyseenalaistaa. Sittemmin hänen kyseenalaiset työskentelytapansa ovat nousseet julkisuuteen.

The Hollywood Reporter julkaisi syvällisen katsauksen siihen, mitä kaikkea uransa huipulla ollut Singer todella tekikään. Bohemian Rhapsodyn kuvausten aikaan kulminoituneet ongelmat toivat ohjaajalle potkut, mutta Singeriä oli syytetty nuorten poikien seksuaalisesta hyväksikäytöstä jo aiemminkin.

Lisäksi uutisen mukaan Singer oli X-Menin jatko-osan kuvauksissa huumeiden vaikutuksen alaisena ja jatkoi kuvauksia siitä huolimatta, että häntä varoitettiin loukkaantumisten mahdollisuudesta. Tuolloin Wolverinea esittänyt Hugh Jackman loukkaantui vaarallista stunttia tehdessään ja valui kuvauksissa verta.

Moni elokuvan näyttelijä uhkasi tuon jälkeen lähteä tuotannosta ja Stormia esittäneen Halle Berryn kerrotaan kommentoineen Singerille, että tämä voi “pussata hänen mustaa takapuoltaan”.