Uusimmat

Kohuttu huumedokumentti Reindeerspotting katsotuin kotimainen

12.04.2010 16:00 Muropaketin toimitus

reindeerspottingReindeerspotting oli kuluneen viikonlopun katsotuin kotimainen elokuva ja kolmanneksi katsotuin elokuva Suomessa. Reindeerspotting sai ensi-iltaviikonloppunaan kotimaiselle dokumentille huimat 5933 katsojaa, joka on kaikkien aikojen paras suomalaisen dokumentin viikonlopun avaustulos.

Reindeerspotting aloitti viikonloppuna (9.-11.4.) kuudella paikkakunnalla saaden 989 katsojaa per kopio, joka on kopiokeskiarvona huippuluokkaa. Elokuvan jakelu laajenee ensi viikonloppuna ja se tulee saamaan ensi-esityksensä 16.4. perjantaina ainakin 10 uudessa elokuvateatterissa.

Reindeerspotting on saanut kuvauspaikkakunnallaan Rovaniemellä kuhinaa aikaiseksi paikallisessa nuorisossa. Finnkino ei esitä elokuvaa Rovaniemellä enää klo 18 jälkeen, jotta mahdolliset järjestyshäiriöt saadaan pidettyä kurissa.

Tuotantoyhtiö Bronson Club valitti korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO) Valtion elokuvatarkastamon ja elokuvalautakunnan päätöksestä pitää elokuvan Reindeerspotting ikäraja 18 ikävuodessa. KHO käsittelee asiaa kiireellisenä ja virallinen päätös valmistuu huhtikuun loppuun mennessä.

Lue elokuvan arvostelu Kaistalta:

Elokuva-arvostelu: Reindeerspotting – Pako joulumaasta