Uusimmat

Komediat kompuroivat elokuvateattereissa – Voiko asiasta syyttää Netflixiä?

19.06.2019 21:02 Muropaketin toimitus

Komedioilla ei ole mennyt viime aikoina hyvin elokuvateattereissa, mutta Netflix-komediat tekevät katsojaennätyksiä.

Mindy Kalingin ja Emma Thompsonin tähdittämä Late Night on tuorein tulokas tänä vuonna valkokankailla flopanneiden komedioiden osastolla. Elokuva sai Yhdysvalloissa ensi-iltansa 7. kesäkuuta (Suomen ensi-ilta vasta 2. elokuuta) ja se on tähän mennessä tienannut lippuluukuilla vain vähän yli kuusi miljoonaa dollaria.

Ongelma lippuluukuilla on tänä vuonna koskettanut erityisesti juuri komedioita, jotka vielä kymmenen vuotta sitten olivat elokuvateattereiden kassamagneetteja. Suomessakin valkokankailla julkaistut Long Shot ja The Hustle ovat Late Nightin tapaan flopanneet. Charlize Theronin ja Seth Rogenin tähdittämä Long Shot (kuvassa) sai suhteellisen hyviä arvioita, mutta on kerännyt maailmanlaajuisesti vain 43 miljoonaa dollaria. Anne Hathawayn ja Rebel Wilsonin tähdittämä The Hustle puolestaan keräsi kaikkiaan 78 miljoonan dollarin maailmanlaajuiset tulot. Nuoremmille katsojille suunnattu, hyviä arvioita kerännyt Booksmart on tienannut vastaavasti 19 miljoonaa.

The Hollywood Reporterin mielenkiintoisessa artikkelissa syytä komedioiden floppaamiseen elokuvateattereissa etsitään muun muassa Netflixistä. Netflix julkaisee tasaisena virtana komedioita, joissa nähdään isoja nimiä – tuoreimpana esimerkkinä Adam Sandlerin ja Jennifer Anistonin tähdittämä Murhamysteeri, joka teki katsojaennätyksen. Katsojat ovat arvioiden mukaan alkaneet pitää pientä ruutua yhtä luotettavana huumorin tuottajana kuin valkokankaita.

Netflix on jo vaikuttanut pienten indie-draamojen määrään valkokankailla ja nyt sama uhkaa komedioita. Studiot eivät halua satsata valkokangaselokuviin, joiden myyminen on hankalampaa kuin suurten, takuuvarmoja dollareita tahkoavien spektaakkeleiden.