Uusimmat

Kondomipakko ajaa pornoteollisuuden Los Angelesista

23.11.2012 11:47 Muropaketin toimitus

Puma Swede

Eilen uutisoitiin, miten tv- ja elokuvatuotannot ovat siirtyneet Los Angelesista muiden osavaltioiden kannustimien ja verohelpotusten houkuttelemina. Muuttoliike koskee myös pornoteollisuutta, mutta eri syystä.

Los Angelesin alueen lakiuudistus vaatii miespuolisia pornonäyttelijöitä käyttämään kondomia jatkossa kaikissa kohtauksissa. Tähän mennessä kumia on käytetty alan elokuvissa vain toisinaan, ei säännönmukaisesti. AIDS-aktivistien ajama kondomipakko ei pornoalan tuottajia miellytä. Heidän mielestään kyseessä on ylilyönti, sillä aikuisviihteessä on jo pitkään valvottu näyttelijöiden terveydentilaa HIV:in varalta.

Hustler-moguli Larry Flynt on uutta kondomipakkoa vastaan suorin sanankääntein. ”Aikuisviihteestä pitävät ihmiset eivät halua nähdä näyttelijöillä kondomeja – piste. Sellaiselle materiaalille ei ole kysyntää”, pornoveteraani jyrähti. Ohjaaja-tuottaja Glenn King on puolestaan todennut, että muuttunut tilanne tekee elokuvien kuvaamisesta Los Angelesissa liian monimutkaista ja kallista.

Osa alan toimijoista on jo uhannut siirtää toimintansa San Fernandon laaksosta esimerkiksi Las Vegasiin tai Miamiin, jopa Unkariin asti. Mikäli tilanne kärjistyy ja pornoteollisuus lähtee laajemminkin liikekannalle, on sillä suora vaikutus alueen työllistymiseen ja aikuisviihdekentän rakenteeseen. Aiheesta voi lukea lisää Los Angeles Timesin tuoreesta artikkelista.

Lue myös:

Elokuva- ja tv-tuotannot pakenevat Los Angelesista: alan työpaikkojen määrä romahti

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Los Angeles Times