Uusimmat

Kong: Skull Island -ohjaaja arvostelee itse oman elokuvansa rehellisessä trailerissa

06.09.2017 13:42 Muropaketin toimitus

Huumorintajuinen ohjaaja Jordan Vogt-Roberts on mukana Honest Trailer -videolla.

Viime maaliskuussa ensi-iltansa saanut Kong: Skull Island -elokuva oli mitä oli, monien mielestä ihan ok, toisten mukaan taas aivan kamalaa kökköä. Muropaketin arviossa jättiapinan tuorein riehuminen sai vain kaksi tähteä viidestä.

Leffan ohjaaja Jordan Vogt-Robertsilta ei ainakaan puutu huumorintajua, sillä hän on itse mukana kritisoimassa tuotostaan tuoreessa Screen Junkiesin Honest Trailer -videossa, joka onkin pitkästä aikaa oikeasti hauska rehellinen traileri, sillä ohjaaja kertoo myös mielipiteensä Honest Trailereista.

Seuraavan kerran monsteriapina nähdään Adam Wingardin ohjaamassa Godzilla vs. Kong -elokuvassa, jonka ensi-ilta on näillä näkymin vasta vuonna 2020.