Uusimmat

Kop kop! Ryhmäseksistä tulee Keanu Reevesin elämän suurin virhe

02.09.2015 10:00 Tatu Junni

Keanu Reevesin tähdittämästä Knock Knock –trilleristä on julkaistu uusi juliste ja traileri.

Eli Rothin ohjaama Knock Knock saapuu Suomen teattereihin 6. marraskuuta. Elokuvan juonikuvaus kertoo tarinasta seuraavaa:

” Nuhteeton perheenisä jää yksin viikonlopuksi kotiin vaimon ja lasten lähtiessä matkalle. Tarkoitus on käyttää oma rauha töiden tekemiseen. Rauha kuitenkin rikkoutuu pian, kun kaksi nuorta naista saapuu Webberien ovelle. Evanilla ei ole sydäntä jättää tyttörassuja kaatosateeseen, vaan avaa heille ovensa ja tarjoaa apua. Hetkessä ystävällinen ele johtaa hengenvaarallisen viettelevään kissa ja hiiri -leikkiin…”

Keanu Reevesin lisäksi elokuvaa tähdittävät Ana de Armas ja Lorenza Izzo.

Knock Knock

Lähde: Collider

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat