Uusimmat

Nyt on kova: Ysärimusaleffan tukijoille Captain Jackin hattu tai Rednexin yksityiskeikka

10.02.2016 10:46 Muropaketin toimitus

Ysärimusiikista kertovan Never-ending Dreamin tekijät ovat julkaisseet uuden näytteen tulevasta elokuvasta joukkorahoituskampanjansa kunniaksi.

Petri Luukkaisen (Tavarataivas) Never-ending Dream on dokumenttielokuva eurodance-musiikin uudesta tulemisesta ja ihmisistä ilmiön ympärillä.

Haddawayn, Dr. Albanin ja Captain Jackin kaltaiset ysärisuosikit ovat jo lähteneet hankkeeseen mukaan. Seuraavaksi elokuvantekijät haluavat tavoittaa musiikin ystävät joukkorahoituskampanjan avulla. Edellinen, keväällä 2015 järjestetty joukkorahoituskampanja keräsi pelkästään Suomessa yli 20 000 euroa.

Tänään Indiegogo.com -sivustolla alkavan kampanjan tavoite on 100 000 euroa.

Kampanjan aikana yleisö voi rahoittaa elokuvaa valitsemalla monista vastikkeista, kuten Captain Jackin kuuluisan hatun tai Rednex-yhtyeen yksityiskeikan.

– Elokuvassa tutustumme ysäri-ilmiön koko ympäristöön; näemme faneja, bileitä ja artisteja. Kerrontaa väritetään tarinoilla, erikoistehosteilla ja tietysti musiikilla, ohjaaja Petri Luukkainen kertoo.

– Olen otettu siitä, että saan olla mukana tässä elokuvassa, joka tekee kunniaa meille 90-luvun artisteille.  What is Love -hitistään tunnettu Haddaway kiittelee. – Olemme, ja tulemme aina olemaan 90-luvun lapsia.

Never-ending Dreamin ensi-ilta on vuonna 2017, ja elokuvan tuotantoyhtiönä toimii helsinkiläinen Sons of Lumière Oy. Samaan aikaan joukkorahoituksen kanssa netissä käynnistyy casting-kampanja, jonka kautta ysärifanit voivat ehdottaa itseään elokuvan henkilöiksi.