Kuka ihmeen Sylvester Stallone? Perusteellinen katsaus Italian orhin uraan

Papparymistely The Expendables 3 on pian Suomen teattereissa. Palkkasoturiporukan vetäjänä nähdään jälleen kerran ohjaaja-tuottaja-käsikirjoittaja Sylvester Stallone. Mutta kuka hitto tuo vanha, hieman mumiseva Stallone oikein on?

Sylvester ”Sly” Stallone ei ole ihan mikä tahansa Hollywoodin toimintajamppa, vaikka hän esiintyykin ideoimissaan The Expendableseissa sellaisten joukossa. Näitä muita ovat tietenkin Arnold Schwarzenegger, Bruce Willis, Dolph Lundgren ja miksei myös Chuck Norris sekä Jean-Claude van Damme. Stallone on nimittäin ainoa Hollywood-näyttelijä, joka on tehnyt blockbuster-elokuvan jopa viidellä eri vuosikymmenellä.

Sen lisäksi, että hän on näytellyt sellaisia klassikkorooleja kuten Rocky Balboa ja John Rambo, on Stallone myös kirjoittanut ja ohjannut lukuisat elokuvansa. Mutta ihan aluksi, kaukaisella 70-luvulla, hänen elokuvauransa näytti hyytyvän alkutekijöihinsä. Sylvester Stallonessa itsessään kiteytyykin imelä hollywoodilainen sankaritarina.

“Sly” syntyi 68 vuotta sitten New Yorkissa. Hänen hahmonsa muodostui pitkälti jo tuolloin. Italiassa syntynyt isä ja ukrainalais-ranskalainen äiti ovat jo toki sekoitus useampaa kulttuuria ja perimää, mutta ennen kaikkea Stallonen vaikea synnytys jätti jälkensä: synnytyslääkärit tunaroivat synnytyspihtien käytössä, minkä seurauksena Stallonen kasvot halvaantuivat osittain ja puhekyky vaikeutui.

Sylvester Stallone ei päätynyt elokuvamaailmaan sattumalta, vaan yritti sinne sinnikkäästi ja tosissaan. Hän opiskeli näyttelijäksi Miamin yliopistossa, harrasti ahkerasti kehonrakennusta ja pyrki määrätietoisesti erilaisiin elokuvarooleihin. 70-luvulle tultaessa Stallone oli kuitenkin se tunnetumpi esimerkki Hollywoodin wannabe-näyttelijöistä. Hän oli rahaton, välillä koditon, eikä rooleja meinannut löytyä.

Stallonen ensimmäinen rooli oli viedä miehen toisenlaisten elokuvien pariin kuin mistä hänet nykyään tunnetaan: mies näytteli pehmopornoelokuvassaThe Party at Kitty and Stud’s, joka Stallonen läpimurron jälkeen nimettiin uudelleen Italian Stallioniksi hänen roolihahmonsa mukaan.

70-luvun alussa Sylvester Stallonen ura alkoi vähitellen kääntyä loivaan nousuun. Hän näytteli pääosaa pienessä elokuvassa Ilman pakopaikkaa, mutta elokuva ei saavuttanut kummoista huomiota. Toinen pääosa koitti neljä vuotta myöhemmin, kun Stallone näytteli yhdessä Henry ”Fonzie” Winklerin ja Perry Kingin kanssa Brooklynin kuninkaissa. Stallone myös osallistui elokuvan käsikirjoittamiseen. Kahden pääosan lisäksi Slylla oli muutama pieni sivurooli eri elokuvissa, mutta esimerkiksi Kummisedän kuvauksiin hän ei ahkerasta yrittämisestä ja italiailaisesta naamasta huolimatta kelvannut – ei edes ekstraksi.

Sitten kaikki loksahti kohdalleen maaliskuussa 1975. Sylvester Stallone meni katsomaan suurmestari Muhammad Alin ja täysin tuntemattoman Chuck Wepnerin välistä nyrkkeilyottelua. Wepner sinnitteli ottelussa erinomaisesti ja teki Stalloneen niin suuren vaikutuksen, että hän ryntäsi melkein siltä istumalta kirjoittamaan Rockyn käsikirjoitusta. Kirjoitustyö vaati vajaat neljä päivää naputtelua suoraan putkeen.

Rocky Balboa on kolmekymppinen, köyhä mutta kiltti amatöörinyrkkeilijä, joka saa sattumalta tilaisuuden haastaa raskaansarjan maailmanmestarin. Kovapäinen ja kovia kokenut Rocky harjoittelee hurjasti, rakastuu rehellisesti ja sinnittelee ottelussa loppuun asti. Hän häviää tittelin tuomaripisteillä, mutta on henkinen voittaja.

Sylvester Stallone tiesi, että hänellä oli käsissään hyvä käsikirjoitus ja oli päättänyt, että se olisi hänen lippunsa tähtiin. Niinpä Sly lähti etsimään tekstillä tuottajaa sillä ehdolla, että näyttelisi itse pääosan. Tämä ehto oli monelle tuotantoyhtiölle liikaa ja elokuvan pääosaan ehdotettiin muun muassa Robert Redfordia ja Burt Reynoldsia. Stallone ei kuitenkaan luopunut ehdostaan. Lopulta United Artists suostui rahoittajaksi, mutta elokuvan budjetti jäi melko pieneksi.

Ohjaaja John G. Avildsen hallitsi improvisoinnin – onneksi, kun parempaan ei ollut varaa. Monet Rockyn kaupunkikohtauksista keksittiin kuvausten aikana, eivätkä useat kaduntallaajat edes tienneet päätyvänsä tällaiseen elokuvaan. Ohjaaja itse ei ollut eläissään edes nähnyt nyrkkeilyottelua.

Kuukaudessa kuvattu elokuva oli jättimenestys, kuten tiedetään. Se voitti kolme Oscar-pystiä: parhaan elokuvan, parhaan ohjauksen ja parhaan leikkauksen palkinnot. Ehdokkuuksia tuli lisäksi seitsemän, joista Sylvester Stallonelle kaksi: paras näyttelijä ja paras käsikirjoitus. Miljoonan dollarin budjetilla kuvattu elokuva tuotti yli 200 miljoonaa ja oli vuoden 1976 menestynein.

Stallonesta tuli kertaheitolla iso tähti ja todellinen rags to riches -sankari.

Stallone saattoi paitsi valita elokuvansa, myös kirjoittaa ja vaikka ohjata ne itse, jos tarina ei sellaisenaan miellyttänyt. Pari vuotta Rockyn jälkeen hän näytteli kahdessa draamassa: Paradise Alley -Helvetin kapakka -painijatarinassa, jonka Stallone näytteli, kirjoitti, ohjasi ja tuotti. Samana vuonna hän näytteli vielä toisenkin elokuvan, ay-liikehdinnästä kertovan K.O.V.A.n.

Vuonna 1979 Stallone kirjoitti jatko-osan Rockylle. Hän ohjasi ja näytteli elokuvan itse, ja menestys oli jälleen melkoista: 200 miljoonaa taalaa. Rocky 2:n jälkeen Stallone keskittyi hetkeksi näyttelemiseen: 1981 sai ensi-iltansa keskitysleiri- ja urheiludraama Pako voittoon ja samana vuonna ilmestyi myös toimintatrilleri Kadun haukat. Stallonen elokuvat eivät kuitenkaan Rocky-sarjan ulkopuolella olleet kummoisia menestyksiä. Sellainen saa näyttelijän nopeasti näyttämään yhden roolin mieheltä. Stallone alkoi näyttää yhä enemmän Rockylta, kömpelöltä ja rujolta katunyrkkeilijältä, joka ei oikein muihin elokuviin istunut.

Slyn seuraava elokuva vuonna 1982 oli kuitenkin jälleen menestys ja löi Stallonen otsaan sen toisen leiman Rockyn ohella. Uusi toimintasankari Rambo oli syntynyt.

John Rambo on Vietnamin eliittijoukkojen veteraani, joka samoilee päämäärättä jenkkimetsissä ja etsii itselleen syötävää ja yösijaa. Hope-nimisessä pikkukaupungissa muukalaisiin epäluuloisesti suhtautuva sheriffi ottaa Rambon hampaisiinsa. Vankila tuo Rambon mieleen Vietnamin sotavankeudessa kärsityt kauheudet, joten hän pistää hanttiin ja virkavallan kuriin. Lopulta käsissä on pienen armeijan sota yhtä miestä vastaan, eikä armeijan kohtalo näytä hyvältä.

Rambo ei ollut Rockyn tavoin Stallonen ikioma projekti. Tarina perustuu David Morrellin vuonna 1972 julkaistuun romaaniin ja elokuvaversion pääosaan oli ehdolla useita isoja nimiä. Muun muassa Dustin Hoffman ja John Travolta hylkäsivät roolin sen väkivaltaisuuden vuoksi. Al Pacino olisi puolestaan halunnut Rambosta vieläkin kahjomman. Steve McQueen oli liian vanha. Myös Clint Eastwoodia harkittiin.

Lopulta elokuvan käsikirjoitus päätyi Stallonen näppeihin. Hän kirjoitti käsikirjoituksen uusiksi ja teki Rambosta vähemmän väkivaltaisen. Stallone myös jätti Rambon henkiin alkuperäisen tarinan vastaisesti. Rambo oli näyttelemisensä puolesta sitä ”vanhaa kunnon rymistelyä”, jossa Stallone sai pistää koko kroppansa likoon. Hän muun muassa mursi yhden kylkiluistaan Rambon hypätessä kallioilta.

Elokuvan ensimmäinen versio oli silloisella mittapuulla ylipitkä, yli kolme tuntia ja Sylvester Stallonen mukaan niin huono, että hän harkitsi elokuvan hyllyttämistä kokonaan. Kun se ei onnistunut, hän pyysi tuottajia leikkaamaan osuutensa mahdollisimman vähäiseksi, jotta muut hahmot kertoisivat tarinan. Versio onnistui varsin hyvin. Rambo tuotti 125 miljoonaa taalaa ja sai kansan syvien rivien suosion, kun taas monet kriitikot pitivät sitä epäuskottavana ja sotkuisena. Ja sitähän se olikin. Elokuva on pitkälti Rambon mellastamista, mutta Vietnamin sodan pitkän jälkipyykin keskellä siinä kiteytyi oivasti Yhdysvaltain veteraanien asema ja kohtelu yhteiskunnassa vihatun sodan jälkeen.

Rambosta kehittyi tuote, jonka jatko-osat 1985 ja 1988 menestyivät erinomaisesti, vaikka yhteiskunnallinen sisältö oli pian tiessään ja republikaaninen suurvaltapropaganda loisti. Stallone onkin vannoutunut republikaani, joka Rambon myötä sai kutsun Valkoiseen taloon silloiselta presidentiltä Ronald Reaganilta. Katsojien silmissä Rambo oli 80-luvun suuri sankari, cool soturi, jota ihailtiin Suomessa asti. Tämänkin jutun kirjoittajan suurimpia aarteita pikkupoikana oli Heinolasta ostettu, Jimmy Lilen kehittämä Rambo-puukko, josta löytyi sahaa, kompassia, tulitikkua, ompeluvälinettä ja vaikka mitä.

Rambojen välissä Stallone teki myös melko tunnetun Cobra-elokuvansa, joka oli mukaelma Clint Eastwoodin Likaisesta Harrystä. Itse asiassa Cobra perustui samaiseen romaaniin, jonka pohjalta kuvattiin myös Eddie Murphyn tähdittämä Beverly Hillsin kyttä. Stallonea kaavailtiin alun perin samaiseen rooliin.

Sylvester Stallonen kultaiseen 80-lukuun palasi toinenkin tuttu hahmo, kun kolmen Rambo-leffan lisäksi valkokankaille heijastettiin Tiikerinsilmä – Rocky III ja Rocky IV. Kolmas Rocky-elokuva oli jälleen jättimenestys. Aiemmissa Rocky-elokuvissa nyrkkeilijä on päässyt huipulle, ja nyt hänestä on tullut pehmoinen tuote. Innokas haastaja lyö hänet kanveesiin ja Rockyn on palattava juurilleen vanhan vastustajansa avulla päästäkseen takaisin huipulle.

Jos kolme ensimmäistä Rocky-elokuvaa korostivat amerikkalaista unelmaa ja kovan työn palkitsemista, mentiin nelosessa suurvaltapolitiikan pariin. Stallone sai kaverikseen uudemman polven muskelimiehen, ruotsalaisen Dolph Lundgrenin, joka esitti Neuvostoliiton rakentamaa Ivan Drago -robottia. Siinä ne sitten mätkivät, koneilla treenattu nyrkkeilykone ja navetassa rehkivä jenkkijätkä. Kylmää sotaa uhkuva nyrkkeilyottelu meni kaikin puolin överiksi, mutta elokuvan tuottoja se ei juuri vähentänyt.

80-luvun lopulla Stallone tehtaili vielä tukun elokuvia. Over the Top – Terästäkin kovempi oli posketon äijäilydraama rekkakuskista, joka voitti poikansa rakkauden vääntämällä kättä. Jotain elokuvasta ja sen näyttelijästä kertoo sekin, että Stallone kieltäytyi aluksi elokuvasta, mutta suostui lopulta kunnon korvausta vastaan ajatellen, että “eihän sitä kukaan kuitenkaan näe”. Vuosikymmenen loppuun mahtui vielä Tango & Cash -toimintakomedia, joka menestyi kohtalaisesti.

Kaikkien rakastama 80-luku tuli päätökseen, ja 90-luvun puolella esitetty viides Rocky oli aiempiin nähden pettymys. Stallonen nyrkkeilijä oli ollut parhaimmillaan työväenliikkeen sankari, mutta nyt hänet näytettiin väsyneenä ja katkerana katutappelijana. Rockyyn oli kyllästytty, eikä 15 vuotta aiemmin luotuun tarinaan näyttänyt olevan mitään lisättävää. Stallone jätti Rockyn vihdoinkin rauhaan, ainakin toistaiseksi. Hän päätti kokeilla toisenlaista tyylilajia: Oscar ja Seis! Tai mamma ampuu olivat toiminnallisia komedioita, jotka floppasivat.

Stallone ei kuitenkaan jäänyt Rockyn ja Rambon roolien vangiksi, vaikka 90-luvun alku näytti huonolta. Renny Harlinin vuonna 1993 ohjaamaa Cliffhangeria ei meilläpäin lasketa laatuelokuvien joukkoon, mutta se oli aikanaan sekä kassa- että yleisömenestys. Samana vuonna Stallone näytteli tulevaisuuden poliisia elokuvassa Demolition Man, joka oli hitti ja vahvisti Stallonen imagoa nimenomaan action-näyttelijänä.

Demolition Manissa oli mielenkiintoinen tulevaisuudenkuvaus: yhteiskunta oli tarkoin säännelty, teknologisesti hyvin kehittynyt ja erittäin rauhallinen. Aseita ei ole. Sivistyneessä yhteiskunnassa ei ole tappavia sairauksia, ei kiroilua, eikä liharuokaa. Ja ennen kaikkea fyysinen seksi on kielletty sairauksien pelossa. Roskasakki ja itsenäiset ajattelijat on siivottu viemäreihin syömään rottahampurilaisia. Rauhan aika särkyy, kun rikoksistaan syväjäädytetyt, aiempien aikojen mekastajat John Spartan (Stallone) ja Simon Phoenix (Wesley Snipes) herätetään. Spartan pistää Phoenixin kuriin ja opettaa tulevaisuuden tomppelit kiroilemaan, harrastamaan perinteistä seksiä ja sietämään erilaisuutta.

90-luvun puoliväliin mahtui isoja elokuvia, kuten flopannut ja täpärästi omilleen päässyt Judge Dredd, hyvin tuottanut Spesialisti, Ammattitappajat ja katastrofielokuva Daylight – Paniikki tunnelissa.

Sylvester Stallone, joka oli tähän asti pyrkinyt olemaan vakavasti otettava draamanäyttelijä, oli nyt selkeästi action-näyttelijä. Hänen verrokkejaan eivät olleet Robert de Niro, Clint Eastwood tai Al Pacino, vaan muut muskelimatit kuten Bruce Willis ja Arnold Schwarzenegger. Eikä asetelmaa juuri helpottanut Stallonen ja Schwarzeneggerin nokittelu elokuvien sisällä. Esimerkiksi Demolition Manissa Stallonen John Spartan pyörittelee epäuskoisena ja huvittuneena päätään kuullessaan, että hänen ollessaan syväjäädytettynä Yhdysvaltain presidenttinä on toiminut näyttelijä Arnold Schwarzenegger. Aiemmin iso-Arska oli naureskellut Rambon ”pienille” lihaksille elokuvassa Identtiset kaksoset.

Jätkät olivat toki kaveruksia keskenään. Yhteinen elokuvakin järjestyi lopulta 15 vuotta myöhemmin, ja Stallone muun muassa tuki avokätisesti Schwarzeneggerin kampanjaa Kalifornian kuvernööriksi. Stallone, Schwarzenegger ja Willis toimivat myös Planet Hollywoodin rahoittajina.

Slyn yritys korjata imagoaan nähtiin vuonna 1997. Cop Land oli melko pienen budjetin (10 miljoonaa dollaria) elokuva, jo siksisin, että Stallone ja muut näyttelijät kuten Robert de Niro, Harvey Keitel ja Ray Liotta ottivat vain lakisääteisen minimikorvauksen työstään. Stallone myös nosti painoaan 20 kiloa saadakseen uskottavuutta ja pyöreämmät posket poliisin rooliinsa. James Mangoldin elokuva ei ollut kassahitti, mutta toi Stallonelle kaivattua arvostusta. Hän oli nyt ainakin yrittänyt osoittaa maailmalle osaavansa näytellä vakavasti.

Harmi vain, että Cop Landin jälkeen Stallonen ura jatkoi laskuaan, eikä hän malttanut pysyä näissä vakavissa rooleissa. Get Carter oli pettymys, Driven surkea eivätkä Angelon kosto ja D-Tox nekään vakuuttaneet. Käänne parempaan koitti kuitenkin 2000-luvun alkupuolella. Pahiksen rooli elokuvassa Spy kids 3: Peli on pelattu tuotti taas isot taalakasat ja 2003 julkaistu Shade sai kiitosta kriitikoiltakin.

Sen jälkeen oli muutaman vuoden paussin paikka.

Sylvester Stallone täytti 60 vuotta vuonna 2006. Se on ikä, jolloin voi katsella uraansa ja Stallonen tapauksessa itse päättää, minkälaisen loppuhuipennuksen sille valitsee. Kuten esimerkiksi Clint Eastwood on osoittanut, uraa voi olla jäljellä vielä vuosikymmeniä. Stallone palasi ensimmäiseksi tärkeimpään elokuvasarjaansa lopettaakseen sen kunniakkaammin kuin aikoinaan. Rocky Balboa hyvästeltiin vuonna 2006. Elokuvassa leskeksi jäänyt nyrkkeilijä ottelee vielä yhden kerran.

Viimeinen Rocky sai runsaasti kiitosta kriitikoilta, erityisesti realistisuudestaan. Stallone ja vastanäyttelijä Antonio Tarver tekivätkin raakaa näyttelijäntyötä ja jakelivat oikeita iskuja. Stallone muun muassa menetti kehässä tajuntansa. Sly oli halunnut tehdä tämän viimeisen version jo 90-luvun lopulla, koska Rocky V oli niin huono, mutta tilaisuus tuli vasta nyt.

Ura ei kuitenkaan päättynyt Rockyn finaaliin, ei lähimainkaan. Nyt kun vanha elokuvasarja oli siististi päätetty, ja Stallonella oli edelleen vakaa 80-luvun action-leima, päätti hän keskittyä siihen. Ensin jatkoa sai Stallonen toinenkin klassikkosarja Rambo, jonka nelososa ilmestyi 2008. Tällä kertaa Vietnamin sodan veteraani riensi tukemaan Burman sorrettuja.

Sen jälkeen seurasi aivan uusi toimintasarja, jossa Sylvester Stallone toi nyt valkokankaalle pienen armeijan vanhan ajan äijätähtiä. Vuonna 2010 ensi-iltansa saanut The Expendables oli vanhan koulukunnan rymistelyä, jossa nähtiin Stallonen lisäksi vanha vastustaja Dolph Lundgren, Jet Li, Mickey Rourke ja pienemmissä rooleissa myös Bruce Willis ja Arnold Schwarzenegger. Elokuvassa olivat mukana lisäksi Jason Statham, Eric Roberts ja Randy Couture.

Elokuva oli jättimenestys ja poiki heti jatko-osia. Kakkososaan liittyivät vielä Chuck Norris ja Jean-Claude Van Damme, ja Willis ja Schwarzenegger saivat isommat roolit. Toimintapappojen luokkakokous oli valmis. Samalla Stallonen uran loppuhuipennus ylitti kaikkien odotukset. Vaikka Expendables-sarjan ohella tehtaillut Legendat kehässä, Escape Plan ja Bullet to the Head eivät varsinaisia hitteja olleetkaan, voi Stallone huoletta pitää hauskaa valkokankaalla. The Expendables 3 on jo netissä ja kohta teattereissa. Nelosesta huhuillaan jo kovaan ääneen.

Jos Expendables oli luokkakokous, niin Escape Plan oli kauan odotettu Slyn ja Arskan tanssi, vähän niin kuin illan viimeinen hidas.

Kuten edellä esitellyt elokuvat osoittavat, Sylvester Stallone on yksi kaikkien aikojen action-näyttelijöistä. Hänen ansionsa ohjaajana ja käsikirjoittajana ovat myös kiistattomia. Silti Sly tuo ensimmäisenä mieleen viidakon kätköistä revityn, takatukkaisen nyrkkeilijän, jonka murjaisut menevät hieman muminaksi, mutta jonka sinko laulaa tehokkaasti. Stallone on ennen kaikkea vanhan koulukunnan action-näyttelijä, joka teki paljon omia stunttejaan aikana, jolloin digitekniikka ei tullut apuun. Hänenlaisiaan ei enää pahemmin nähdä.

Mielikuva Sylvester Stallonesta voisi toki olla hyvin erilainenkin, jos hän olisi aikanaan ottanut vastaan erinäisiä hänelle tarjottuja rooleja. Vielä enemmän mielikuva lukuisista klassikkoelokuvista saattaisi olla toinen. Stallonelle nimittäin tarjottiin muun muassa Bruce Willisin rooleja elokuvissa Pulp Fiction ja Die Hard – Vain Kuolleen yli, mutta mies kieltäytyi. Muita elokuvia, joissa Stallone olisi halutessaan näytellyt, ovat 70-luvun Superman (Christopher Reeve), Beverly Hillsin kyttä (Eddie Murphy), Todistaja (Harrison Ford), Basic Instinct (Michael Douglas) ja Face/off – Kahdet kasvot (John Travolta).

Viisi vuosikymmentä kassamagneetteja on kova meriitti, mutta toki myös kaikkien aikojen ykkössija Razzie-palkinnoissa ja ehdokkuuksissa kertoo omaa kieltään. Sylvester Stallone ei ole koskaan onnistunut komedioissaan, mutta koko hänen hahmoaan pidetään hieman koomisena. Lukuisat Stallonen roolit on myös listattu kaikkien aikojen huonoimpien listalle. Sadoista miljoonista taaloista huolimatta Stallone ei enää myöhemmällä urallaan saanut samanlaista vakavaa arvostusta kuin ensimmäisestä Rocky-elokuvastaan.

Sylvester Stallone on itse sanonut, että kuudennen Rockyn myötä hän on tehnyt ”syvällisemmät filminsä”. Nyt hän näyttelee mieluummin Expendables-tyyppisiä rooleja. Myös Ramboon on tiedossa jatkoa lähivuosina. Draaman puolella Stallone jää mieluummin vaikka ohjaajaksi, eikä hän itse usko, että muunlaista ratkaisua edes toivotaan.

Teksti: Henri Lassander

YouTube-videot: Hienoja hetkiä Stallonen uran varrelta