Uusimmat

Kuva: Alien 5 saa odottaa, joten Neill Blomkamp tekee nyt – niin, mitä?

13.09.2016 10:54 Tatu Junni

Neill Blomkamp odottaa pääsevänsä tekemään suunnittelemaansa Alien 5 -elokuvaa. Ensin on kuitenkin vuorossa vähintään yksi Ridley Scottin ohjaama scifi-kauhistelu, joten Blomkamp on joutunut keksimään muuta puuhaa.

Nyt District 9:sta ja Chappiesta tuttu Blomkamp on julkaissut Instagramissa valokuvan uudesta projektistaan. Ohjaaja ei ole paljastanut siitä mitään muuta kuin että kyseessä ei ole Alien-elokuva.

Hahmosta päätellen Neill Blomkamp on jatkamassa scifin tai fantasian parissa. Toistaiseksi on kuitenkin täysin epäselvää, mihin kuva liittyy ja milloin Blomkamp pääsee kameran taakse.

Ridley Scottin Alien: Covenant ilmestyy elokuussa 2017. Se rakentaa siltaa Prometheuksen (2012) ja Alienin (1979) välille. Neill Blomkampin Alien 5 olisi vuorostaan jatko-osa Aliensille (1986) ja sivuuttaisi Alien3:n (1992) ja Alien – Ylösnousemuksen (1997) tapahtumat kokonaan.

Working on new things. Currently not alien

Kuva, jonka Brownsnout (@neillblomkamp) julkaisi

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat