Uusimmat

Kuva: Captain Marvel -elokuvan kuvaukset saatiin päätökseen

10.07.2018 13:51 Muropaketin toimitus

Captain Marvel

Hulkiakin vahvemman, planeettoja siirtelemään pystyvän Captain Marvelin oma elokuva nähdään maaliskuussa 2019. 

Brie Larsonin tähdittämän Captain Marvel -elokuvan kuvaukset on saatu päätökseen, joka selviää pääosanesittäjän twiitistä. Elokuvaa on kuvattu vain reilut kolme kuukautta, joten lisäkuvauksia on taatusti luvassa jossain vaiheessa, mutta näyttelijöiden suurin duuni on nyt tehty.

Larsonin esittämä Carol Danvers, eli Captain Marvel –  suomalaisittain Kapteeni Ihme on ainakin sarjakuvissa yksi Marvel-universumin vahvimmista hahmoista ja ilmeisesti näin on myös elokuvien puolella.

Captain Marvel päätyy keskelle kriiden ja skrullien välistä sotaa ensi vuoden alkupuolella, elokuvan saadessa ensi-iltansa 8. maaliskuuta. Captain Marvel on mukana myös Avengers 4 -leffassa, jonka ensi ilta toukokuussa 2019.

Elokuvassa nähdään Larsonin lisäksi Samuel L. Jackson, Ben Mendelsohn, Djimon Hounsou, Lee Pace, Lashana Lynch, Gemma Chan, Algenis Perez Soto, Rune Temte, McKenna Grace, Clark Gregg ja Jude Law.

Captain Marvelin ovat ohjanneet Anna Boden ja Ryan Fleck.