Uusimmat

Kuva: Ei mikään avuton Disney-prinsessa – Tältä Mulan näyttää uudessa live action -elokuvassa

14.08.2018 17:00 Muropaketin toimitus

Disneyn näytelty versio kiinalaissoturi Mulanista saa Yhdysvaltain ensi-iltansa 27. maaliskuuta 2020.

Disney on julkaissut ensimmäisen kuvan oikeilla näyttelijöillä kuvatusta Mulan-elokuvasta. Elokuvan nimiroolissa nähdään Liu Yifei (The Forbidden Kingdom). Muissa rooleissa nähdään muun muassa Donnie Yen, Jason Scott Lee, Yoson An, Utkarsh Ambudkar, Ron Yuan, Tzi Ma, Rosalind Chao, Cheng Pei-Pei, Nelson Lee, Chum Ehelepola, Gong Li ja Jet Li.

Mulan on seikkailu pelottomasta nuoresta, ansioituneen soturin tyttärestä, joka tekeytyy mieheksi taistellakseen pohjoisesta tulevia valloittajia vastaan. Hän vastaa keisarin käskyyn, missä jokaisesta perheestä yhden miehen tulee värväytyä keisarilliseen armeijaan. Lopulta hänestä kasvaa yksi Kiinan suurimmista soturisankareista. Animaatioversio Mulanin tarinasta julkaistiin vuonna 1998.

Näytellyn Mulanin ohjaa uusseelantilainen Niki Caro (Valasratsastaja) ja käsikirjoituksesta vastaavat Rick Jaffa, Amanda Silver, Lauren Hynek ja Elizabeth Martin. Elokuvan on määrä valmistua valkokankaille maaliskuussa 2020.