Uusimmat

Kuva: Jeremy Rennerin Haukansilmällä on uusi asu The Avengers: Age of Ultronissa

26.08.2014 21:50 Muropaketin toimitus

Haukansilmä

Jeremy Rennerin esittämä Clint ”Haukansilmä” Barton on jäänyt valkokankaalla pahasti muiden Marvel-sankareiden varjoon – tähän asti. Tulevaisuudessa hahmon rooli kuitenkin kasvaa.

Ei ole mikään salaisuus, että Jeremy Renner ei ollut tyytyväinen ensimmäiseen The Avengers -elokuvaan. Miehen rooli oli kaikilla mittareilla mitattuna melko vähäpätöinen.

Ohjaaja Joss Whedon on ottanut palautteen vastaan ja ensi keväänä ilmestyvässä The Avengers: Age of Ultronissa Haukansilmä on muutakin kuin Lokin tahdoton käskyläinen. Kuten Empire-lehdessä julkaistu kuva (alla) osoittaa, jousiampuja on samalla saanut uuden asun.

Ja lisää on luvassa:

Collider-sivustolle antamassaan haastattelussa Jeremy Renner kertoi kuulleensa, että Haukansilmä saattaa palata valkokankaalle jo toukokuun 2016 Captain America 3:ssa. Hyvä niin, sillä hahmon poissaolo oli yksi häiritsevimpiä asioita muuten mainiossa Captain America: The Winter Soldierissa.

Haukansilmä

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Empire & Collider