Uusimmat

Kuva: Kauhuklassikon paluu – Uuden Kauna-elokuvan julisteessa esitellään kaikkien aikojen pahin “Bad Hair Day”

24.10.2019 09:39 Muropaketin toimitus

Uusi Kauna-elokuva nähdään vihdoinkin tammikuussa.

Ohjaaja Nicolas Pescen The Grudge – Kauna -elokuvan ensi-iltaa on siirretty useamman kerran, mutta nyt saapuu vihdoinkin teattereihin tammikuussa, jonka kunniaksi Ghost House Pictures on julkaissut elokuvasta uuden julisteen.

Mainoslakana viittaa vuoden 2004 jenkkiversioon ja sen suihkukohtaukseen, jossa Sarah Michelle Gellar löytää hiuksistaan jotain melko epämiellyttävää. Juliste vahvistaa myös Kaunan trailerin ilmestyvän ensi maanantaina 28. lokakuuta.

Uusi Kauna ei ole reboot alkuperäisestä eikä jenkkiversiosta, vaan se kertoo toisen tarinan, joka tapahtuu samaan aikaan, mutta aivan eri paikassa kuin vuoden 2004 leffa.  Elokuvassa nähdään muun muassa Andrea Riseborough, Demián Bichir, John Cho, Betty Gilpin, Lin Shaye ja Jacki Weaver.

The Grudge saapuu Yhdysvalloissa teattereihin 3. tammikuuta, mutta Suomen tarkka enskaripäivä ei ole vielä selvillä.