Uusimmat

Kuva: Mitä Anthony Hopkinsin Odinille oikein tapahtui Thor 2:n jälkeen?

23.08.2016 13:43 Tatu Junni

Thor: The Dark World päättyi melkoiseen cliffhangeriin.

Tom Hiddlestonin esittämä Loki onnistui syöksemään Anthony Hopkinsin Odinin Asgardin valtaistuimelta, mutta minne?

Thor: Ragnarokin kuvaukset ovat parhaillaan käynnissä. Kuvauspaikalta Instagramiin napatut kuvat vahvistavat Odinin olevan elossa, mutta missä? Ylijumalan ulkoasu on muuttunut kovasti ja Odin muistuttaakin nyt enemmän Midgardin kaduilla remuavaa puliukkoa kuin ylhäistä arkki-isää.

Lopulliset vastaukset saadaan syksyllä 2017, kun Thor: Ragnarok saapuu teattereihin.


Myös Thor ja Loki on bongattu Ragnarokin kuvauspaikalla maallisissa vetimissä:

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat