Uusimmat

Kuva: Tältä näyttää uuden Charlien enkelit -elokuvan naisnelikko

08.02.2019 09:08 Muropaketin toimitus

Uusi Charlien Enkelit -elokuva nähdään marraskuussa.

Charlie’s Angels – Charlien Enkelit saa uuden leffaversion, jonka ohjaajana toimii Elizabeth Banks.

Hän on nyt julkaissut Twitter-tilillään kuvan rebootin pääosakolmikosta, joita esittävät Kristen Stewart, Naomi Scott ja Ella Balinska. Ohjaaja Banks esittää elokuvassa Bosleyta.

Charlien Enkeleiden kuvaukset alkoivat jo viime syyskuussa ja ensi-iltansa elokuva saa näillä näkymin 1. marraskuuta, eli eiköhän virallisia fotoja ja trailereita ole luvassa hyvinkin pian. Virallista juonikuvausta leffasta ei ole vielä julkaistu, mutta sen verran siitä tiedetään että luvassa on useampi Bosley-hahmo, sillä myös Patrick Stewart ja Djimon Hounsou on buukattu rooliin.

1970-luvun tv-sarjan kahdessa edellisessä elokuvaversiossa enkeleitä esittivät Cameron Diaz, Drew Barrymore ja Lucy Liu.