Uusimmat

Kuva: The Predatorin uusi kiinalaisjuliste esittelee – naispuolisen Predatorin!

03.08.2018 10:29 Muropaketin toimitus

Shane Blackin ohjaama The Predator saapuu teattereihin 14. syyskuuta.

Esimerkiksi Iron Man 3 – ja The Nice Guys -elokuvista tuttu Shane Black on asiansa osaava ohjaaja, mutta hänen ensi kuussa ensi-iltansa saavan The Predator -elokuvan trailerit eivät oikein ole onnistuneet vakuuttamaan. Pari viikkoa sitten järjestetyssä San Diegon Comic-Conissa leffasta näytettiin materiaalia, joka keräsi kehuja yleisöltä. Kyseinen pätkä näytti muun muassa uuden geneettisesti muunnellun mega-predatorin taistelemassa naispuolisen predatorin kanssa.

Nyt elokuvan uusi kiinalaisjuliste esittelee kyseisen naispredatorin.

The Predator jatkaa kahden ensimmäisen Predator-leffan stooria ja siinä esiintyvät muun muassa Boyd Holbrook, Trevante Rhodes, Jacob Tremblay, Keegan-Michael Key, Olivia Munn, Sterling K. Brown, Alfie Allen, Thomas Jane, Augusto Aguilera, Jake Busey ja Yvonne Strahovski.

The Predator saapuu Suomen valkokankaille 14. syyskuuta.

Elokuvan virallinen synopsis kertoo seuraavaa:

”Avaruuden äärilaidoilta on lähestymässä ennennäkemätön uhka, joka saavuttaa pikkukaupunkien kadut. Shane Blackin räjähtävässä The Predator -elokuvassa maailmankaikkeuden vaarallisimmat oliot ovat vahvempia, älykkäämpiä ja uhkaavampia kuin koskaan aiemmin, sillä ne ovat onnistuneet parantamaan genetiikkaansa muiden lajien DNA:lla. Nuori poika aiheuttaa vahingossa heidän paluunsa Maahan, minkä jälkeen ihmiskunnan tuhoutumisen voivat estää vain joukko ex-sotilaita sekä tyytymätön tiedeopettaja.”