Uusimmat

Kuva: Vuosia lykätty synkkä supersankarielokuva on nyt näemmä sitten ihan oikeasti tulossa teattereihin

13.08.2020 09:46 Muropaketin toimitus

Vuonna 2017 kuvattu mutanttiseikkailu julkaistaan vihdoinkin parin kuluttua?

Josh Boonen ohjaaman The New Mutantsin oli määrä saapua elokuvateattereihin alun perin vuonna 2018. Sitten julkaisupäivää siirrettiin vuoteen 2019 ja lopulta keväälle 2020, mistä taas koronapandemia potkaisi sen jälleen eteenpäin. Nyt näyttää siltä, että leffa tosiaan saa ensi-iltansa 28. elokuuta, sillä Disney on Yhdysvalloissa antanut elokuvateattereille luvan aloittaa lippujen ennakkomyynnin ensi viikolla.

Mutanttiseikkailusta on myös julkaistu uusi mainosjuliste, joka promoaa sen IMAX-versiota.

Elokuvan pääosissa nähdään muun muassa Maisie Williams, Anya Taylor-Joy, Charlie Heaton, Alice Braga, Henry Zaga ja Blu Hunt. Sen virallinen synopsis kertoo seuraavaa:

”Rahne Sinclair (Williams), Illyana Rasputin (Taylor-Joy), Sam Guthrie (Heaton) ja Roberto De Costa (Zaga) ovat neljä nuorta mutanttia, joita pidetään eristyssairaalassa psykiatrisessa seurannassa. Tohtori Cecilia Reyes (Braga) uskoo, että nuoret ovat vaaraksi sekä itselleen että ympäröivälle yhteiskunnalle, joten samalla kun hän seuraa heitä tarkasti, hän yrittää opettaa heitä hallitsemaan mutanttivoimiaan. Kun uusi tulokas Danielle “Dani” Moonstar (Hunt) liittyy toisten potilaiden joukkoon, alkaa tapahtua kummia. Sairaalan asukkaat kokevat hallusinaatioita ja takaumia, jolloin sekä heidän mutanttivoimansa – että ennen kaikkea ystävyytensä – joutuvat kovalle koetukselle heidän yrittäessään selviytyä hengissä toinen toistaan tukalammista tilanteista.”