Uusimmat

Kuvat: Ihmeneloset olivat melkein mukana Deadpool 2:ssa

20.08.2018 10:39 Muropaketin toimitus

FF

Deadpool 2:n alkuperäinen ohjaaja olisi halunnut myös Ihmeneloset mukaan elokuvaan.

Konseptitaiteilija Alexander Lozano on paljastanut Instagramissa viimeisen viikon aikana miltä useat hahmot näyttivät Deadpool 2 -elokuvassa vielä siinä vaiheessa kun ensimmäisen Deadpoolin ohjaaja Tim Miller oli vielä mukana projektissa. Esimerkiksi Cable oli paljon lähempänä sarjakuvaversiotaan ja Juggernaut ja Dominonkin poikkesivat melkoisesti lopullisista versioista.

Nyt Lozano paljastaa Instagrammissaan Millerin suunnitelleen myös Ihmenelosten esiintymistä elokuvassa, ja tarkoitus oli ilmeisesti käyttää vuoden 2015 kamalan Fantastic Four -leffan näyttelijöitä. Mukana olisi siis saattanut olla Michael B. Jordan, Kate Mara, Miles Teller ja Jamie Bell.

Miller ei kuitenkaan ohjannut elokuvaa ja syynä olivat ne perinteiset ”taiteelliset erimielisyydet” Deadpoolin pääosaa esittävän Ryan Reynoldsin kanssa. Tilalle palkattiin David Leitch.

Ihmeneloset ovat pitäneet pitkää breikkiä sarjakuvien puolella, mutta vajaa pari viikkoa sitten ilmestyi Dan Slotin käsikirjoittaman uuden Fantastic Four -lehden ensimmäinen numero, joka ei ole yhtään pöllömpää kamaa.

Sarjiksen digiversion voit ostaa esimerkiksi suoraan Marvelin sivuilta tai Comixologysta, jonka lukusovellus on ainakin meidän mielestämme Marvelin omaa parempi.

Lehden kakkosnumero ilmestyy syyskuun 12. päivä.

THE FANTASTIC FOUR! (The Thing) …character design for the tim miller version of deadpool 2 (5/5). tim Miller was very precise when it came to the description of ”the thing”. he wanted to make sure that I orient myself in the design as close as possible to the comic template to finally give us, the fans, what we always wanted to see on the big screen. it may sound surprising, but the supposedly simple task turned out to be a major challenge after several failed attempts than originally assumed – for the sake of my reputation I will spare you all those design errors. ”it’s clobberin’ time!” #FantasticFour #Thing #MrFantastic #HumanTorch #InvisibleWoman #AlexanderLozano #Lozano #Marvel

Henkilön Alexander Lozano (@alexanderlozanoart) jakama julkaisu