Red Notice on ”Netflixin historian suurin elokuva” – Dwayne Johnson, Ryan Reynolds ja Gal Gadot esittävät pääosia

03.11.2020 09:10 | Muropaketin toimitus

Red Notice -toimintakomedia saa ensi-iltansa ensi vuoden puolella.

Netflixin Red Notice -trillerin kuvaukset on saatu purkkiin. Asia selviää elokuvassa esiintyvien Ryan Reynoldsin ja Gal Gadotin Instagram-päivityksistä, joissa molemmat näyttelijät kehuvat kiitollisina kaikkia leffan tekoon osallistuneita. Erityiskehut saavat ihmiset, jotka olivat vastuussa turvatoimenpiteistä ja joiden ansiosta Red Notice saatiin kuvattua koronaviruspandemiasta huolimatta.

Elokuvassa nähdään Reynoldsin ja Gadot’n lisäksi Dwayne Johnson, joka toimii myös yhtensä elokuvan tuottajista. Hän hehkutti jo aiemmin Red Noticen olevan ”Netflixin historian suurin elokuva”, sillä suoratoistopalvelu panostaa siihen enemmän kuin yhteenkään aiempaan leffaansa.

Leffan tarkka budjetti ei ole tiedossa, mutta pelkän tuotantobudjetin on arvioitu olevan noin 130 miljoonaa dollaria.

Red Noticen on ohjannut ja käsikirjoittanut Rawson Marshall Thurber, joka on tuttu muun muassa Dwayne Johnsonin Skyscraper-elokuvasta. Red Noticen oli alun perin tarkoitus saada ensi-iltansa jo nyt marraskuussa, mutta kuvaukset jouduttiin keskeyttämään pandemian takia.

Elokuva nähdään Netflixissä ensi vuonna, mutta tarkka ensi-ilta ei ole vielä tiedossa.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

There haven’t been a lot of movies lately. I miss them. Yesterday was my final day on #RedNotice. We started this film 10 months ago. We stopped in March with no idea when or if we’d go back. With the help of so many whip-smart health and safety workers, Netflix found a way to get us back to work. My hat is OFF to this crew. I can’t emphasize their grit enough. Over 300 souls living in a sequestered bubble to make this a reality. They went to work under the most intense circumstances every day. That sacrifice is not only theirs, but it also belongs to their family, friends and loved ones who haven’t seen them in months. Not all heroes wear capes. Some wear masks. And visors. And have cotton swabs shoved up their noses every day. #RedNotice @netflix 📷: @masistills @hhgarcia41

Henkilön Ryan Reynolds (@vancityreynolds) jakama julkaisu

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Now that I’m back home I’ve had time to reflect on the past couple of months shooting #RedNotice. In order to get back to work during the pandemic, came with a lot of sacrifices especially from our amazing crew. We had to be sequestered 24/7 and only go to and from set. The crew had to be away from their families for several months and they worked their butts off so we can all deliver the best movie possible while keeping everyone safe. I’m always aware of the fact that things are impactful and special only when there’s a collective force behind it. This one was for sure that. Thank you so much RedNotice crew. Thank you @rawsonthurber and my amazing co stars @therock and @vancityreynolds Can’t wait for all of you to see the movie!!!! It’s so damn good💃🏻 #ittakesavillage #RedNotice @sevenbucksprod @netflix 📸@masistills & @hhgarcia41

Henkilön Gal Gadot (@gal_gadot) jakama julkaisu

Muropaketin uusimmat