Uusimmat

Kuvat: Rowan Atkinson palaa tuttuun agenttirooliinsa alkavana syksynä taipuisampana kuin koskaan

27.08.2018 12:29 Muropaketin toimitus

Johnny English iskee jälleen -elokuva saa ensi-iltansa syyskuun lopussa.

Rowan Atkinsonin palaa jälleen kompuroivan Johnny English -agentin rooliin elokuvasarjan kolmannessa osassa nimeltään Johnny English Strikes Again, eli suomeksi Johnny English iskee jälleen. Nyt Focus Features ja Working Title Pictures ovat julkaisseet kohellukomediasta kolme uutta julistetta, joiden perusteella Atkinson vaikuttaa olevan taipuisampi venkula kuin koskaan aiemmin.

Komedian on ohjannut David Kerr ja käsikirjoituksesta vastaa William Davies. Atkinsonin lisäksi elokuvassa esiintyvät muun muassa Ben Miller, Olga Kurylenko, Emma Thompson ja Jake Lacy.

Johnny English iskee jälleen saapuu Suomessa valkokankaille 28. syyskuuta. Elokuvan virallinen synopsis kertoo seuraavaa:

”Rowan Atkinson palaa rooliinsa kaikkien rakastamana tunarina, salainen agentti Johnny Englishinä sarjan kolmannessa komediassa Johnny English iskee jälleen. Uusi seikkailu alkaa, kun kyberhyökkäys paljastaa kaikkien Britannian salaisten agenttien henkilöllisyydet, ja Johnny Englishistä tulee salaisen palvelun ainoa toivo. Eläkkeeltä takaisin töihin kutsuttava English syöksyy suin päin hakkerineron jäljille. Taidoiltaan erittäin köykäisen ja keinoiltaan vanhan liiton miehen on päihitettävä modernin teknologian haasteet onnistuakseen tehtävässään.”