Kuvat: Tältä näyttää Simpsoneiden 31. Treehouse of Horror -jakso – Vaikutteita on haettu ainakin Toy Storysta ja Spider-Man: Into the Spider-Versestä

07.10.2020 08:30 | Muropaketin toimitus

Simpsonien 32. tuotantokausi alkoi viime viikolla.

Simpsonien 32. tuotantokausi alkoi Yhdysvalloissa viime viikolla ja vajaan parin viikon päästä on luvassa perinteinen Halloween-jakso, eli Treehouse of Horror XXXI, josta on nyt julkaistu ensimmäiset kuvat.

Treehouse of Horror -jaksot ovat olleet usean vuoden ajan suunnilleen parasta mitä sarjalla on tarjota. Tällä kertaa Simpsonit parodioivat Toy Story -leffoja, Bartin kohdellessa lelujaan kaltoin ja kokiessaan niiden koston. Pätkä on animoitu tietysti Pixar-tyyliin.

Luvassa on myös Yhdysvaltain presidentivaaleihin liittyvä pätkä, joka on saanut vaikutteita Spider-Man: Into the Spider-Verse -elokuvasta. Siinä nähdään useita eri Homereita eri ulottuvuuksista, joihin lukeutuu muun muassa Disney-prinsessa Homer.

Kolmas tarina on napannut ideansa Netflixin Russian Doll -sarjasta, jossa Lisa päätyy elämään syntymäpäiväänsä yhä uudelleen ja uudelleen. Treehouse of Horror XXXI -jakso nähdään Yhdysvalloissa 8. lokakuuta.

Suomessa Simpsonien 30 ensimmäistä kautta ovat tarjolla Disney Plus -palvelussa. 31. kausi, kuten myös uudet jaksot kuuluvat Sub-kanavan ohjelmistoon.