UUSIMMAT

Kuvattiin vuonna 1984, ja leikattiin valmiiksi 2021 – Suomessa ensi viikolla nähtävä ninjaelokuva on melkoinen harvinaisuus

25.11.2021 08:24 | Muropaketin toimitus

New York Ninja on riemastuttavan hauskaa kasaritoimintaa.

Ensi viikolla 1.-5. joulukuuta Helsingissä järjestettävä Night Visions -leffafestari tarjoaa tavaraa laidasta laitaan. Tarjolla on esimerkiksi Cannesin festivaalin pääpalkinto Kultaisella palmun heinäkuussa voittanut Titane, mutta myös jotain aivan muuta.

Myöhään lauantai-iltana nähtävä, festivaalin henkiseksi päätöselokuvaksi kutsuttu New York Ninja on todellinen harvinaisuus. Toimintakomedia, joka on odottanut valmistumistaan 35 vuotta.

Päähänpotkijamestari John Liu matkusti talvella 1984 New Yorkiin kokeilemaan onneaan suuremmilla markkinoilla, mutta taiwanilaislähtöisen elokuvantekijän matka ei mennyt suunnitelmien mukaan. Liun kirjoittama, ohjaama ja tähdittämä toimintaelokuva saatiin kuvattua, mutta sitä ei koskaan tuotettu valmiiksi tai tuotu levitykseen.

35 vuotta myöhemmin halpaa kauhua ohjannut Kurtis Spieler bongasi mystiset filmikelat restauroimiseen erikoistuneen Vinegar Syndrome -yhtiön varastossa. Hän arvioi, ja meidän mielestämme aivan oikein, että maailma ansaitsee nähdä autenttista aikalaisfiilistä tihkuvan vigilante-ninjaelokuvan.

Edessä oli melkoinen operaatio. Ääniraita puuttui, samoin krediitit, joiden avulla tekijöitä olisi voitu jäljittää. Liu löytyi Vietnamista, sähköttömästä ja puhelimettomasta hökkelistä. Maestro ei halunnut olla tekemissä ikivanhan elokuvansa kanssa, mutta ei kieltänyt muita kajoamasta materiaaliin. Spieler rakensi elokuvan käytännössä uudestaan. Uudet näyttelijät äänittivät uuden dialogin ja Voyag3r-yhtye teki elokuvaan kunnon kasariscoren.

New York Ninja on kuin camp-filtterin läpi ajettu kiteytys 1980-luvun action-trendeistä. Spieler kohtelee kohdemateriaalia kunnioittavasti, mutta säilyttää sen luontaisen kreisiyden.

Muropaketin toimitus katsoi elokuvan ennakkoon kotisohvalta käsin, nauraen ääneen ties kuinka monta kertaa. Leffa toimii vielä taatusti paljon paremmin teatterissa saman henkisen köörin kanssa katsottuna.

Night Visions Maximum Comeback -tapahtuma järjestetään Cinema Orionissa, Lasipalatsin Bio Rexissä ja WHS Teatteri Unionissa.

Ohjelmiston kaikki yli 30 pitkää elokuvaa ja lyhytelokuvat esitetään nyt ensimmäistä kertaa valkokankaalla Suomessa.

Night Visions Maximum Comeback -festivaalin koko ohjelmisto löytyy festarin nettisivuilta, josta voi luonnollisesti ostaa myös liput esityksiin.