Uusimmat

Lance Henriksen uskoo, että Millennium-tv-sarjasta tehdään vielä elokuva

15.05.2012 14:03 Muropaketin toimitus

Wait… Worry… Who cares? Vieläkö muistat Millenniumin? The X-Filesin isänä tunnetun Chris Carterin luomaa sarjaa esitettiin Foxilla vuosina 1996-1999. Vuosien saatossa uskontoihin ja sarjamurhaajiin keskittynyt ohjelma on saavuttanut kulttistatuksen. Vieläkö Millennium tekee comebackin joku päivä?

Ainakin sarjan pääosaa esittänyt Lance ”Frank Black” Henriksen kannattaa ajatusta.

”Uskon että Millennium-elokuva toteutuu vielä”, Henriksen kertoi hiljattain uuden TRON: Uprising -animaatiosarjansa promokiertueella. Elokuvaversion ympärillä on kuulemma riittänyt viimeaikoina pöhinä ja luvassa on kirjakin sarjan tekemisestä. ”Olisi hullua jättää tilaisuus käyttämättä. Elokuvan ei tarvitsisi olla mikään 30 miljoonan dollarin pätkä. Sarjalla on faneja 65 maassa. En voi mennä yhteenkään maahan ilman että joku tulee kyselemään koska elokuva tehdään”.

Lance Henriksenin mukaan vuosituhannen vaihteen pelkoja hyödyntänyt Millennium voisi olla 2010-luvulla vielä entistäkin parempi. Maailma on muuttunut dramaattisesti 9/11-tapahtumien jälkeen ja tämä voisi heijastua myös sarjaan tai elokuvaan. Millennium paluuon kuitenkin vain Henriksenin omaa spekulaatiota. Mitään virallista ei sarjan paluusta tai elokuvan tekemisestä ole tiedotettu.

 

Lue aiheesta enemmän ComingSoon-sivustolta.

Lähde: ComingSoon