UUSIMMAT

Lappiin sijoittuvan Armoton maa -länkkärin traileri on julkaistu

31.05.2016 16:20 | Muropaketin toimitus

Armoton maa on ”Lapin Tarantinon” ohjaama.

Armoton maa on nykypäivän Lappiin sijoittuva pohjoinen western, jonka pääosissa nähdään Ville Virtanen ja Antti Holma. Elokuvan kohtauksia esitellään nyt ensimmäisessä julkaistussa teaser-trailerissa.

”Armoton maa edustaa uutta väkevää pohjoismaista toimintadraamaa. Hiltunen on lyhytelokuvillaan todistanut kuuluvansa Pohjoismaiden lahjakkaimpiin uusiin ohjaajiin. Odotamme kansainvälistä läpimurtoa Lapin Tarantinoksi kutsutulta huippulahjakkuudelta”, toteaa elokuvan tuottaja Kai Nordberg.

Leffan synopsis kertoo seuraavaa:

”Pieni kylä Länsi-Lapissa juuri ennen Ruotsin rajaa. Eläkkeelle jäävä poliisi, Lasse (Ville Virtanen) kuulee, että paikallinen rikollinen, Jaakko (Antti Holma) on vapautunut vankilasta ja ajautumassa törmäyskurssille Lassen pojan, Erkin (Mikko Neuvonen) kanssa. Yrittäessään estää kahta nuorta miestä vahingoittamasta toisiaan, Lasse putoaa kahden tehtävän väliin. Hän haluaa suojella poikia toisiltaan ja pitää huolen, etteivät ruotsalaisten palkkaamat ammattitappajat pääse Jaakon kimppuun. Kaiken tämän keskellä hän joutuu kohtamaan oman menneisyytensä ja sen salaisuudet. Lopullinen välienselvittely käydään Lapin armottomassa erämaassa.”

Armoton maa on lyhytelokuvillaan (Hiljainen viikko, Perintö, Talvisydän) mainetta niittäneen nuoren rovaniemeläisen ohjaajan Jussi Hiltusen esikoispitkä elokuva. Hiltunen on käsikirjoittanut ja ohjaa elokuvan. Tuottajina toimivat Miekkailija-elokuvan tuottajat Kai Nordberg ja Kaarle Aho, Making Movies Oy:stä. Elokuvan on kuvannut kaksinkertainen Jussi-voittaja Tuomo Hutri. Ville Virtasen, Antti Holman ja Mikko Neuvosen lisäksi elokuvassa nähdään Pernilla August, Malin Buska, Outi Mäenpää sekä norjalainen Jörgen Langhelle.

Armoton Maa saa ensi-iltansa elokuvateattereissa keväällä 2017.

Lähde: YouTube