Uusimmat

Legendaarinen Batman-käsikirjoittaja Denny O’Neil on kuollut.

15.06.2020 09:43 Muropaketin toimitus

Lukuisten sarjakuvien käsikirjoittaja Denny O’Neil menehtyi.

Pääosin DC Comicsin palveluksessa uransa tehnyt sarjakuvantekijä ja -käsikirjoittaja Dennis J. ”Denny” O’Neil on kuollut 81 vuoden ikäisenä. Hänen perheensä kertoo O’Neilin menehtyneen rauhassa kotonaan luonnollisiin syihin.

O’Neil aloitti uransa sarjakuvien parissa 1960-luvun alkupuolella kirjoittaen Marvelille muun muassa Ihmenelosten ja Doctor Strangen seikkailuja. Hän siirtyi pian kuitenkin DC Comicsille, jossa hän teki Batman-sarjakuvia usean vuosikymmenen ajan.

Hän käsikirjoitti pääosin Batman-lehteä, mutta työskenteli myös muun muassa Detective Comics – ja Batman: Legends of the Dark Knight -lehtien parissa. Hän oli yksi käsikirjoittajista, jonka ansiosta Batman-sarjakuvista tuli huomattavasti synkempiä. O’Neil toimi DC:llä pitkään myös kustannustoimittajan roolissa.

Hän loi muun muassa Batman-pahikset Ra’s al Ghul, Talia al Ghul ja Azrael. O’neil teki myös Transformers-sarjakuvaa ja auttoi keksimään nimen Optimus Prime. Television puolella hän kirjoitti muun muassa Batman: The Animated Series -sarjaa.

DC Comicsin sivuilta löytyy koskettava nekrologi ja O’Neilin koko mittavaan bibliografiaan voit tutustua täällä