Leonardo DiCaprio on henkensä velkaa Edward Nortonille – “Asiaa on tosin liioiteltu…”

25.11.2019 09:44 | Muropaketin toimitus

Leonardo DiCapriolle meinasi käydä huonosti ollessaan sukeltamassa Edward Nortonin kanssa.

Edward Norton vieraili The Jonathan Ross Show -ohjelmassa, jossa hän kertoi kuinka pelasti kaverinsa Leonardo DiCaprion hengen heidän yhteisellä sukelllusmatkallaan.

Kaksikko oli sukeltamassa yhdessä Galápagossaarilla, jossa DiCaprio lähti seuraamaan kotkarauskuparvea, vaikka hänen tankissaan ei ollut tarpeeksi happea jäljellä. Norton kertoo nöyränä, että DiCaprio on hänelle henkensä velkaa, mutta asiaa on hänen mielestään liioiteltu.

– Olen tuntenut Leon pitkään ja tiedän että hän menee ihan sekaisin kohdatessaan eläimiä. Mies on kuin lapsi kaikkien otusten kanssa. Itse olen harrastanut sukeltamista 16-vuotiaasta asti, ja kun näin hänen lähtevän parven perään, niin tiesin että hänen happensa loppuu kesken. Minä sukelsin hänen peräänsä, Norton kertoo.

Nortonin uusi elokuva Motherless Brooklyn sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa marraskuun alussa. Hän toimii sen ohjaajana sekä käsikirjoittajana ja näyttelee myös pääosan. Leffan mahdollinen Suomen ensi-ilta ei ole vielä selvillä.

Hulk

Muropaketin uusimmat