Uusimmat

Leonardo DiCaprio vetelee kohta viinaa kaksin käsin – Luvassa jenkkiversio Yhdet vielä -elokuvasta

28.04.2021 08:12 Muropaketin toimitus

Yhdet vielä -elokuva voitti parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon.

Deadline kertoo tulossa olevan jälleen yhden todennäköisesti turhanpäiväisen jenkkiversion, sillä Leonardo DiCaprion ja Jennifer Davissonin Appian Way -tuotantoyhtiö osti oikeudet tanskalaisohjajaa Thomas Vinterbergin Druk – Yhdet vielä -elokuvan uusintaversioon.

Yhdet vielä voitti sunnuntain ja maanantain välisenä yönä parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon. Ohjaaja Vinterberg piti Oscar-gaalan koskettavimman puheen, omistaessaan palkinnon elokuvan neljäntenä kuvauspäivänä auto-onnettomuudessa kuolleelle tyttärelleen.

Deadlinen mukaan DiCaprio saattaa esittää uusintaversiossa pääosan, eli saman roolin jonka alkuperäisessä näytteli Mads Mikkelsen.

Vinterberg myös käsikirjoitti leffan yhdessä Tobias Lindholmin kanssa. Mikkelsenin lisäksi siinä esiintyvät muun muassa Thomas Bo Larsen, Lars Ranthe ja Magnus Millang. Virallinen synopsis kertoo seuraavaa:

”Yhdet vielä on elokuva neljästä keski-ikäisestä ystävyksestä, jotka päättävät alkaa elää elämäänsä täysillä. Erään teorian mukaan ihminen on parhaimmillaan ripaus alkoholia veressään. Neljän miehen ystäväporukka, kaikki lukion opettajia, päättää kokeilla kiehtovan teorian toimivuutta käytännössä. Drinkki notkistaa keski-ikäisen miehen jähmeän olemuksen ja siivittää urautuneet ajatukset uusiin sfääreihin, mutta ihmiskokeella on myös koskettavat ja kohtalokkaammat seurauksensa.”

Yhdet vielä oli ehdolla myös parhaan ohjauksen Oscarista. Sen Suomen ensi-iltaa on siirretty useita kertoja, mutta näillä näkymin leffa saapuu meillä teattereihin 14. toukokuuta.