Uusimmat

Liam Neeson peruu puheitaan: ”Teen toimintaelokuvia kunnes kuolla kupsahdan”

04.10.2017 12:10 Muropaketin toimitus

Näyttelijä ei jääkään eläkkeelle actionelokuvista.

Muutama viikko sitten Liam Neeson kertoi Toronton elokuvajuhlilla tulevaisuudestaan toimintaelokuvien parissa, joka kuulosti siltä, että hän olisi jäämässä eläkkeelle.

– Elokuvastudiot tarjoavat minulle edelleen melkoisia rahasummia toimintarooleista, joihin olen vastannut ”hei, haloo jätkät, minä olen vittu 65-vuotias!” Jos jatkan niiden parissa, niin jossain vaiheessa katsojat alkavat ajatella, että joopa-joo, Neeson sanoi.

Nyt näyttelijä kuitenkin painottaa tuoreessa Varietyn haastattelussa, ettei todellakaan aio lopettaa actionleffojen tekemistä, päinvastoin.

– Ei se ole totta, katso nyt minua! Aion tehdä toimintaelokuvia kunnes minut haudataan maahan. Olen palannut eläkkeeltä, hän sanoi pilke silmäkulmassa.

Neesonilta on tulossa ensi vuoden alkupuolella kaksi toimintatrilleriä. Hard Powder, jossa hän esittää huumediilereiden kanssa tekemisiin joutuvaa lumiaurakuskia on jo kuvattu. Näyttelijä nähdään myös Jaume Collet-Serran ohjaamassa The Commuter -leffassa.

Neeson nähdään myös Mark Felt: The Man Who Brought Down The White House -elokuvassa FBI:n työntekijää, joka oli Washington Post -lehden tietolähde Watergate-skandaalissa.

Näyttelijä on buukattu myös Widows-leffaan, joka on muun muassa 12 Years A Slavesta tutun ohjaaja Steve McQueenin seuraava teos.