Uusimmat

Liam Neeson on pulassa työmatkalla – The Commuter -toimintatrilleristä julkaistiin ensimmäinen traileri

14.09.2017 10:58 Muropaketin toimitus

Neesonilta tulee vielä kaksi toimintaelokuvaa ennen kuin hän jää eläkkeelle.

Eilen Liam Neeson kertoi jäävänsä eläkkeelle toimintaelokuvista ja keskittyvänsä jatkossa taas vakavimpiin rooleihin. Häneltä on kuitenkin luvassa vielä ensi vuoden alkupuolella kaksi toimintatrilleriä. Hard Powderissa hän esittää huumediilereiden kanssa tekemisiin joutuvaa lumiaurakuskia ja Jaume Collet-Serran ohjaamassa The Commuter -leffassa pulaan työmatkallaan joutuvaa vakuutusmyyjää, josta Lionsgate ja StudioCanal ovat nyt julkaisseet ensimmäisen trailerin.

Neeson on tehnyt ohjaaja Collet-Serran kanssa yhteistyötä myös Unknown-, Non-Stop- ja Run All Night -elokuvissa, jotka olivat mitä olivat. The Commuter vaikuttaa ainakin trailerinsa perusteella paljon aiempia kiinnostavammalta.

Elokuvassa nähdään myös Vera Farmiga, Patrick Wilson, Sam Neill, Jonathan Banks ja Elizabeth McGovern.

Neeson esittää toimintatrillerissä Michael-nimistä vakuutusmyyjää, jonka päivittäinen tylsä työmatka muuttuu eräänä päivänä aivan muuksi kuin rutiiniksi. Mysteerinen muukalainen pakottaa hänet paljastamaan junaan piiloutuneen matkustajan henkilöllisyyden ennen päätepysäkkiä. Kelloa ja aikaa vastaan taistellessaan Michael huomaa joutuneensa vastoin tahtoaan osaksi rikollista salaliittoa.

The Commuter saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa 12. tammikuuta. Suomen aikataulu ei ole vielä selvillä.