Uusimmat

Limainen raiskaajakani ei suomalaisia kauaa kiinnostanut

18.11.2015 14:52 Tatu Junni

Yksi vuoden 2015 puhutuimmista elokuvista on ollut Joonas Makkosen ohjaama Bunny the Killer Thing, joka sai ensi-iltansa puolitoista viikkoa sitten.

Hieman yllättäen spermantuoksuinen splatterkomedia onnistui nousemaan Suomen TOP 20 -listan sijalle 10 ensi-iltaviikonloppunaan. Katsojia kertyi kolmessa päivässä 882. Bunny the Killer Thingin taakse jäi muun muassa Keanu Reevesin tähdittämä Knock Knock.

Kauaa eivät Bunnyn juhlat kuitenkaan jatkuneet.

Toisen viikonlopun myötä Bunny the Killer Thing on kadonnut TOP 20 -listalta kokonaan. Häntää piti Bill Murrayn Rock the Kasbah 349 katsojalla.

Bunny the Killer Thing vaikuttaa jäävän Suomessa ainakin teatterilevityksen osalta hetken vitsiksi. Pääkaupunkiseudulla elokuvaa esitetään Finnkinon teattereissa enää kerran päivässä – iltapäivänäytöksenä Tennispalatsin pienessä salissa.

Nähtäväksi jää, nouseeko raiskaajakani ajan saatossa kulttisuosikiksi vai loppuuko sen loru lyhyeen.

Arvostelu: Raiskauskomedia Bunny The Killer Thing on ehkä huonoin elokuva ikinä

Lähde: SES

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat