Uusimmat

Linnunradan käsikirja liftareille

05.08.2005 00:00 Muropaketin toimitus

Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille alkoi BBC:n radiokuunnelmana vuonna 1978. Silloin perusbritti Arthur Dent pelastui täpärästi maapallolta, joka tuhottiin intergalaktisen ohitustien tieltä, koska hänen paras ystävänsä oli salaa kotoisin Betelgeusen tähtijärjestelmästä ja hallitsi planetaarisen peukalokyydin.

Sittemmin Adams on ollut mukana muokkaamassa tarinasta kirjoja, lisää kuunnelmia, tietokonepelin, tv-sarjan, sarjakuvia ja webbisivuston. Ennen kuolemaansa Adams myös kirjoitti nyt teattereihin saapuvaa elokuvaa. Kaikki versiot ovat keskenään erilaisia, vaikka perusjuoni ja henkilöhahmot ovat samoja. Leffassa onkin kiinnostavaa nähdä millainen keitos tutulla reseptillä on nyt syntynyt – sekä nauttia niistä muutamista ihan uusista vitseistä.

Elokuva tuntuu brittiläiseltä komediasarjalta. Kirjallisessa muodossa Adamsin velka Monty Pythonille ei ollut aivan näin ilmeinen. Tv-sarja-yhteyttä korostaa vielä se, että pääosaa näyttelee Konttorin Tim eli Martin Freeman. Lisäksi mukana on paljon halpoja – joskaan ei halvan näköisiä – erikoisefektejä ja tietokoneotusten sijaan muukalaiset ovat muppetteja. Kaikki tämä on kuitenkin hyvä asia, sillä se sopii Adamsin leikittelevään proosaan. Yksi suosikkihetkistäni leffassa on, kun kaksi sohvaa keskustelee.

Sellaista huumoria olisi saanut olla ennemmän. Ehkä ongelmani on, että tunnen käsikirjan aiemmat versiot niin hyvin, etteivät tutut vitsit sinällään innosta. Silti leffassa on säästelyn tunne. Toisaalta vitsejä ei juuri haudota, vaikka Adamsin huumorin koko nerokkuus aukeaa usein vasta kun sitä on ehtinyt vähän maistella. Ei hupia myöskään lauota taukoamatta, vaikka kirjoissa materiaalia riittäisi konekivääritahtiin.

Poikkeuksen muodostaa itse Käsikirja, jossa Stephen Fryn kuivakas ääni yhdistyy hulvattomiin animaatioihin. Muutenkin leffan kovimmasta näyttelijäsuorituksesta on vastuussa henkilö, jota ei kankaalla nähdä: Alan Rickman masentuneen Marvin-robotin äänenä varastaa kaikki kohtauksensa. Mutta niinhän Marvin teki jo kuunnelmassa. Leffasovitus on taidolla tehty, mutta se on vain yksi versio Käsikirjasta monien muiden joukossa.

Teksti: Jaakko Stenros / Nöjesguiden

Ohjaus Garth Jennings
Pääosissa Martin Freeman, Sam Rockwell, Mos Def, Zooey Deschanel

Muropaketin uusimmat