Little Miss Sunshine

Little Miss Sunshine yllättää. Tummasävyinen komedia – eihän missikisaan viittaava nimi voi olla mitään muuta kuin ilmeinen vitsi – kasvaa vieraannutettua ironisointia suuremmaksi elokuvaksi, joka liikuttaa yhtä paljon kuin naurattaa.

Hahmot esitellään yksiulotteisina irvikuvina. Richard (Greg Kinnear) on kehitellyt yhdeksänportaisen tien menestykseen, mutta ei tietenkään itse ole päässyt elämässään mihinkään. Nietzcheen ihastunut Dwayne (Paul Dano) pukeutuu mustaan eikä puhu perheelleen. Yhdysvaltain johtava Proust-tutkija, Frank-setä (Steve Carell), on yrittänyt itsemurhaa ex-poikaystävänsä takia. Isoisä (Alan Arkin) käyttää heroiinia, koska ”nuorena on tyhmä jos käyttää ja vanhana tyhmä, jollei käytä”.

Deadpan-tyylillä alkavaa elokuvaa ei voi olla pitämättä Wes Anderson -henkisenä mustana komediana, kunnes perheen tytär Olive (Abigail Breslin) astuu näyttämölle. Hänen suuri unelmansa on päästä toisella puolen maata järjestettävään Little Miss Sunshine -missikilpailuun. Koska rahat ovat vähissä, jää ainoaksi vaihtoehdoksi lastata koko epäsuhtainen perhe keltaiseen Kleinbussiin ja ajaa halki mantereen.

Pikkutytön halussa pärjätä kauneuskilpailuissa on jotain säälittävää, sillä hän ei näytä tippaakaan sellaiselta miniatyrisoidulta barbielta, joka moisessa kisassa menestyisi. Ensikertalaiset käsikirjoittaja Michael Arndt sekä ohjaajat Jonathan Dayton ja Valerie Faris ei kuitenkaan naureskele hänelle, vaan kääntävät elokuvan sävyn kohti täysiveristä draamaa.

Sunshinen loppupuoli onnistuukin näiden kahden piirteen yhdistämisessä mahtavasti. Perheenjäsenet törmäilevät omiin ja toistensa ongelmiin, ja vähitellen he ryömivät ulos kuoristaan. Synkkä huumori synkentyy entisestään, mutta muuttuu samalla entistä hauskemmaksi. Elokuvassa on useita kohtauksia, joiden sisältämät äkkikäännökset saavat nauramaan juuri siksi, että ahdistava tunnelma rikotaan täysin ennalta-arvaamattomalla tavalla. Yksityiskohtiin piilotettua huumoria voi etsiä vaikkapa pojan t-paidan viestistä tai Dwaynen kilpailijan, Yhdysvaltain toiseksi arvostetuimman Proust-tutkijan auton rekisterikilvestä.

Elokuva on mainiosti näytelty. Aina luonnollisen oloinen Breslin on mahtava löytö, joka jättää Dakota Fanningit ja muut Hollywoodin lapsitähdet kauas taakseen. Carell puolestaan näyttää, että osaa tehdä muutakin kuin virnuilla kameralle Konttorissa. Pääosapari Kinnear ja Collette ovat hyvä kivijalka, jota vasten Dano ja Arkin saavat rauhassa liioitella.

Kepeä cinemascope-kuvaus ei ole ahdistavan staattinen eikä levottoman heiluva, vaan sopiva välimuoto. Soundtrackilla kuultava indiepop sopii täydellisesti pienimuotoisen roadmovien tarpeisiin. Se ei isottele eikä pakkosyötä tulkintojaan katsojalle.

Little Miss Sunshine
Yhdysvallat 2006
K11

Ohjaaja Jonathan Dayton & Valerie Faris
Käsikirjoitus Michael Arndt
Pääosissa Toni Collette, Greg Kinnear, Steve Carell, Alan Arkin, Abigail Breslin ja Paul Dano

Kesto 105 minuuttia