Uusimmat

Lords Of Dogtown

17.08.2005 00:00 Muropaketin toimitus

Catherine Hardwicke on kiinnostavimpia amerikkalaisia elokuvaohjaajia tällä hetkellä. Hänen edellinen elokuvansa Kolmetoista oli rosoinen ja arkirealistinen kuvaus teini-ikäisen tytön rimpuilusta sosiaalisessa painepesussa. Samoin kuin Kolmessatoista myös Lords Of Dogtownin taustalla on tositarina.

Elokuva perustuu joitakin vuosia sitten Suomessakin teattereissa ensi-iltansa saaneeseen dokumenttielokuvaan Dogtown and Z-Boys, joka kertoo skeittikultin syntymisestä 1970-luvun Los Angelesin hiukka huonomilla seuduilla. Dokumentin ohjannut Stacy Peralta – itsekin entinen Koirakaupungin loordi – on käsikirjoittanut myös tämän tapahtumien draamaversion.

Elokuva kertoo varsin perinteisen kasvutarinan surffi- ja rullalaudan päällä viihtyvistä nuorista jotka saavat maistaa suosiota, kun paikallinen surffiputiikin pitäjä kokoaa kulman kakaroista oman skeittijoukkueen. Pitkätukkien kilpailutiimi kyykyttää muut mennen tullen ja kilpailujen välillä skeitataan sissityylillä uima-altaissa, jotka on tyhjennetty kuivuuden takia. Menestys tietenkin rikkoo nuorten bestisten välit. Yhdellä nousee pissi päähän, toinen valitsee mammonan sijaan jengielämän ja kolmas ammattilaisuuden.

Tarina kerrotaan ja näytellään moitteettomasti, mutta elokuva loistaa vivahteillaan ja uskottavilla sävyillä. Hardwicke uskaltaa jälleen näyttää sellaista Amerikkaa, jossa kodit ja äidit ovat sekaisin ja rahat loppu. Elokuva ansaitsee erityiskiitoksen nerokkaasta soundtrackista, joka kuljettaa tarinaa ja maalaa ajankuvaa. Elokuvasta tulee mieleen loppuratkaisua myöten John Miliuksen klassinen surffi- ja buddy-elokuva Big Wendesday. Skeittilauta toimii yhtä hyvänä metaforana nuoruuden katkeransuloiselle katoavaisuudelle kuin surffilauta.

Teksti: Henrik Laine / Nöjesguiden

Lords Of Dogtown
USA 2005. Ohjaus Catherine Hardwicke, Näyttelijät John Robinson, Emile Hirsch, Victor Rasuk, Rebecca De Mornay, Heath Ledger, Nikki Reed, Michael Angarano ja Johnny Knoxville. K-11 109 min.