Uusimmat

Lost-sarjan pahis näyttelee ensi vuonna Jokeria The Dark Knight Returns 2:ssa

06.09.2012 12:49 Muropaketin toimitus

Jokeri

Mark Hamill on monen mielestä ainoa oikea ääninäyttelijä Batmanin veriviholliselle Jokerille. Millaiseen roolisuoritukseen kykenee Lost-sarjan juonittelevaa Benjamin Linusta esittänyt Michael Emerson? Se selviää ensi vuonna, kun The Dark Knight Returns -animaatioelokuvan toinen osa ilmestyy.

Frank Millerin klassikkosarjakuvaan pohjautuvasta The Dark Knight Returnsista on tehty suoraan DVD:llä ilmestyvä filmatisointi, jonka ensimmäinen osa ilmestyy USA:ssa syyskuun 25. päivä. Jatko-osa on luvassa vuoden 2013 alkupuolella, jolloin päästään kuulemaan Emersonin roolisuoritus Jokerina. Kyseessä ei todellakaan ole mikään Batmanin ja Jokerin perusmatsi: kuten Millerin sarjakuvan lukeneet tietävät, yön ritarin tappaa Jokerin verisen taistelun aikana.

”Jokeri on yksi niistä mahtavista pahiksista, joiden esittämisestä kaltaiseni näyttelijä pitää, sillä hän on moniulotteinen hahmo”, Michael Emerson totesi hiljattain TV Guidelle. ”Hän on tavallaan pahis, joka näyttelee luonnostaan.  Se on ihastuttavaa sekä hämmentävää samaan aikaan”.

Lue myös:

Ensimmäinen kohtausnäyte Frank Millerin klassikkosarjakuvaan pohjautuvasta Batman-elokuvasta

Ensimmäiset kuvat Frank Millerin klassikkosarjakuvaan pohjautuvasta Batman-elokuvasta

Frank Millerin The Dark Knight Returns -sarjakuvasta tehdään vihdoinkin elokuva

Teksti: Tatu Junni
Lähde: TV Guide