Uusimmat

Arvostelu: Love Records – Anna mulle Lovee kertoo levy-yhtiön tarinan piristävästä näkökulmasta

27.01.2016 20:36 Aki Lehti

AnnaMulleLovee_700x1000mm_FINALEnsi-ilta: 29.01.2016.
Ohjaus: Aleksi Mäkelä
Käsikirjoitus: Antti Pesonen
Pääosissa: Jarkko Niemi, Riku Nieminen, Tomi Alatalo, Pirkka-Pekka Petelius & Alina Tomnikov
Pituus: 110 min
Ikäraja: K12
Idea: Levy-yhtiö mullistaa suomalaisen populäärimusiikin ja nuorten miesten elämän.
Arvostelija: Aki Lehti

3,5/5

Legendaarisen Love Records -levy-yhtiön tarina kerrotaan sen suurelle yleisölle tuntemattomaksi jääneen puuhamiehen, Atte Blomin näkökulmasta.

Musiikkipiireissä Atte Blomin tietävät kaikki. Tänä vuonna 50-vuotispäiväänsä juhlistava Love Records on ainakin nimenä tuttu muillekin kuin vain intohimoisimmille musiikinharrastajille. Suuri yleisö ei kuitenkaan välttämättä tiedä Blomin merkitystä Love Recordsille, 1970-luvun populäärimusiikin murrokselle ja suomalaiselle nuorisokulttuurille. Ohjaaja Aleksi Mäkelä ja käsikirjoittaja Antti Pesonen ovat tehneet oikean ratkaisun kertoessaan Love Recordsin tarinan Blomin näkökulmasta.

Blom (Jarkko Niemi), muusikko Otto Donner (Tomi Alatalo) ja rumpali Christian Schwindt (Riku Nieminen) ovat kavereita 1960-luvun loppupuolella. Oman tiensä kulkijat tahtovat muuttaa Suomen asenneilmapiiriä ja kulttuuria. He perustavat Love Records -levy-yhtiön vuonna 1966. Sen vaihtoehtoisista artisteista ja itse levy-yhtiöstä tulee nopeasti huippusuosittu ilmiö.

Jonkun Lovelle levyttäneen muusikon näkökulmasta tehtynä elokuva olisi todennäköisesti ollut pelkkää Suomeen jälkijunassa saapunutta 1960-lukua, rauhaa, rakkautta ja pössyttelyä. Konservatismi kohtaa leffassa uudet ajatukset. Ihmisoikeudet, tasa-arvo ja seksuaalinen vapautuminen ovat mukana, mutta luoden vain taustan kolmen kaveruksen tarinalle. Love Records – Anna mulle Lovee -elokuvan nimi olisi ihan yhtä hyvin voinut olla Atte Blom, niin vahvasti se keskittyy faktan ja fiktion avulla yhden Suomen merkittävimmän musiikkituottajan kertomukseen.

Koska kyseessä ei ole faktoja pöytään latova dokumentti, niin päähenkilöille täytyy tapahtuakin jotain. Katsojan täytyy kiinnostua hahmojen tarinoista ja välittää heistä. Siinä elokuva onnistuukin, ainakin Blomin kohdalla. 1970-luvulla musiikkipiireissä pyörineet löytävät leffasta varmasti vaikka mitä virheitä, mutta tarkoitus ei olekaan kertoa kaikkea juuri niin kuin asiat tapahtuivat. Mikä edes on totuus? Se riippuu siitä keneltä kysytään.

Niemen versio Blomista ei ole näköispatsas. Hän lihotti itseään roolia varten kymmenen kiloa, mutta hahmoa ei ole luotu pelkästään vatsaa kasvattamalla. Niemi kertoi häntä haastatellessani yrittäneensä jäsentää maailmaa samaan tapaan kuin oikea Blom. Hän suhtautuu uusiin asioihin ja muutokseen pelottomasti. Myös pienet yksityiskohdat auttavat. Valkokangas-Blomillakin on mukana tavaramerkkinsä – hän kantaa kaikkialle salkun virkaa toimittavaa Valintatalon muovikassia. Nuoren miehen isä ei ole innoissaan hänen keskittyessä mielummin mökämusiikin julkaisemiseen kuin jazz-kriitikon töihin Hufvudstadsbladetissa.

Lääkärien varoituksista huolimatta Blom ei elä kuten lääkärit kehoittavat. Epilepsia, jatkuva stressi, valvominen ja alkoholi ovat huono yhdistelmä. Meno on hetkittäin hurjaa. Oikea Blom on todennut, ettei meno oikeasti ollut aikoinaan niin rankkaa kuin elokuvassa. Se oli kuulemma vielä rankempaa. Hyvä tarina saattaa tässäkin mennä totuuden edelle, mutta Loven pääjehut saivat suosion huipulla kokea ainakin jossain muodossa millaista olisi olla rocktähti.

Otto Donnerin huolina ovat perheen ja töiden yhteensovittaminen. Häntä houkutellaan jättämään Love ja vuonna 1970 muusikko ottikin vastaan Yleisradion viihdepäällikön viran. Lovea hän ei kuitenkaan hylkää ja vuosina 1976-1979 hän toimi firman toimitusjohtajana. Teatterimaailmasta paremmin tunnettu Tomi Alatalo tekee roolissa hienoa työtä. Hän ei ole muusikko, mutta saa soittokohtaukset näyttämään aidoilta.

Riku Nieminen on oikea muusikko, joten rumpali Christian Schwindtin rooli ei tuota hänelle vaikeuksia. Hänen hahmonsa jää kolmikosta kuitenkin ohuimmaksi. Joko Schwindt bilettää, on vihainen tai ainakin vihaisen näköinen. Välillä hän keskittyy huolehtimaan firman taloudesta, Blomin tuhlatessa kaikki rahat uusiin levytysprojekteihin ja jopa käynnistäessä niitä salaa.

Kolmikon kaveruussuhteet vaikuttavat aidoilta. Oikeaan ystävyyteen kuuluu se, että toisen naama myös välillä vituttaa.

Elokuvan 1970-luku näyttää siltä kuin pitääkin, aina överiksi vedettyjä vaatteita myöten. Monet valkokankaalla vilahtavista aikakauden muusikoista näyttävät valitettavasti sketsisarjan hahmoilta. John McGregor Jim Pembroken roolissa on piristävä poikkeus.

Eniten elokuvasta taitavat saada irti ne, joille aihe on jo tuttu. Ummikkojen ei kuitenkaan kannata säikähtää. Vain muutamaan otteeseen tarina etenee liian kiireellä ja aiheesta mitään tietämätön on vaarassa tippua kyydistä.

Love Records – Anna mulle Lovee on viihdyttävä teos, hyvin perinteinen suomalainen elokuva kaikin puolin. Jos haluat sukeltaa syvemmälle Loven historiaan ja hienoon musiikkiin, niin suosittelen aloittamaan Anna mulle lovee -cd-boksista ja Miska Rantasen kirjoittamasta historiikista.

PlusMiinusNolla:

+ Julkisuutta kaihtaneen Atte Blomin tärkeän tarinan kertominen suurelle yleisölle
+ Pirkka-Pekka Petelius on vanhetessaan löytänyt itsestään jotain uutta. Rooli Toivo Kärkenä on kuin hänelle luotu.
0 Uusiksi äänitetyt klassikkobiisit ovat hauskoja versioita, mutta alkuperäinen on aina alkuperäinen

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat