Uusimmat

Lucy Liu paljasti, mitä hänelle tapahtui juuri ennen Kill Bill -elokuvan miekkataistelua – “Onneksi kyse ei ollut kung fusta”

19.04.2021 18:00 Muropaketin toimitus

Lucy Liu esitti O-Ren Ishii -nimistä miekkamestaria Quentin Tarantinon ohjaamassa Kill Billissä.

Elokuvien toimintakohtaukset eivät aina ole leikin asia. Moni näyttelijä kuitenkin haluaa tehdä stunttinsa itse. Näyttelijä Lucy Liu kertoo tuoreessa haastattelussa (Cinemablendin kautta), että hän joutui suureen leikkaukseen juuri ennen Quentin Tarantinon ohjaaman Kill Bill -elokuvan kuvauksia, mutta halusi silti näytellä toimintakohtauksensa itse.

“Treenasin Charlien enkelit -elokuvan jatko-osaa ja Kill Billiä varten. En tiedä mitä tein, mutta seuraavassa hetkessä olin liikuntakyvytön. Minulla oli repeytynyt välilevy. Leikkauksen jälkeen olin kahden viikon päästä jo kuvaamassa lumipuutarhakohtausta Kiinassa”, Liu kertoo.

Hänen mukaansa kohtauksen kuvaaminen ei kuitenkaan vaatinut suuria liikkeitä.

“Kun taistellaan samurai-miekoilla, ei tarvitse vääntää kehoaan outoihin asentoihin vaan liike lähtee yleensä pelkästään jaloista ja käsistä ja on liukumista. Onneksi se ei ollut kung fua vaan pelkästään liikettä käsillä ja jaloilla. Vartalon keskikohta pysyy suhteellisen paikoillaan”, Liu jatkaa.

Kaikesta huolimatta näyttelijä joutui lepäämään pitkällään kohtausten kuvausten välissä, sillä juuri leikattu selkä väsyi helpommin kuin normaalisti.