Uusimmat

Luokkakokous-ohjaajan Bodomista uusi juliste: ”Murhaleikki voi alkaa”

28.07.2016 08:28 Tatu Junni

Elokuussa saa ensi-iltansa yksi vuoden odotetuimmista suomalaiselokuvista: Taneli Mustosen ohjaama kauhutrilleri Bodom. Nyt siitä on julkaistu virallinen juliste teaser-lakanoiden perään.

”Kesäkuun viidentenä 1960 tapahtui syrjäisen Bodomjärven rannalla eräs Suomen rikoshistorian järkyttävimmistä murhatapauksista. Neljä nuorta joutui teltassaan järjettömän yöllisen hyökkäyksen kohteeksi.

Tekijää ei ole koskaan saatu kiinni.

Puoli vuosisataa myöhemmin neljä nuorta leiriytyy samalle nuotiopaikalle tarkoituksenaan ratkaista lopullisesti murhayön tapahtumat.

Yön edetessä paljastuu, etteivät kaikki heistä ole tulleet vain leikkimään. Jokaisen retkeilijän pahin painajainen käy toteen.

Tänä yönä… Tytöt vastaan pojat. Murhaleikki voi alkaa.”

Kas siinä Bodomin juonikuvaus ilman spoilereita.

Ennakkomateriaaleista ei mikään ole vielä vakuuttanut siitä, että luvassa olisi mitään erityisen mullistavaa slasher-genren merkeissä, mutta mielenkiintoista on toki nähdä, miten Luokkakokous-Mustoselta sujuu karmivamman kuvaston saattelu valkokankaalle.

Elokuun 19. päivä ensi-iltansa saavan Bodomin pääosissa nähdään Mikael Gabriel, Nelly Hirst-Gee, Mimosa Willamo ja Santeri Helinheimo Mäntylä.

Bodom

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat