Uusimmat

Lupaavia uutisia Prometheuksen jatko-osaa odottaville – ensi-ilta maaliskuussa 2016?

25.03.2014 08:10 Muropaketin toimitus

Kesällä 2012 ilmestynyt Prometheus oli monelle pettymys, mutta silti tai juuri siksi Alien-fanit kaipaavat sille kipeästi jatko-osaa. Nyt on tarjolla mainioita uutisia aiheen tiimoilta.

20th Century Fox on päättänyt alkaa työstää Prometheus 2:a aktiivisesti. Elokuvan käsikirjoittajaksi on palkattu Michael Green, uutisoi Variety-lehti. Aikaisemmin Green on työskennellyt mm. uuden Blade Runnerin, Smallvillen, Heroesin ja Green Lanternin parissa.

Miehen ansioluettelo ei välttämättä päätä huimaa, mutta tuskin Prometheus 2:n käsikirjoitus voi sakata enempää kuin edeltäjänsä…

The Wrap -sivuston mukaan Prometheus 2 on ohjaaja Ridley Scottin seuraava projekti, mutta tätä tietoa ei ole vielä vahvistettu. Viime viikolla Fox kyllä vinkkasi Scottilta ilmestyvän uuden, nimettömän elokuvan keväällä 2016. Kaikki olettavat tietenkin sen olevan Prometheus 2, mutta odotellaan nyt vielä studion virallista lausuntoa.

Mikäli The Wrapin tiedot pitävät paikkansa, käynnistyvät Prometheus 2:n kuvaukset jo kuluvan vuoden syksyllä. Tämä aikataulu kuulostaa tosin melko kiireiseltä huomioiden käsikirjoituksen tilan.

Aiheesta aikaisemmin julkaistu:

o Ikäviä uutisia Blade Runnerin ja Prometheuksen jatko-osia odottaville 8.11.2013
o Michael Fassbender: ”On vain hyvä, ettei Prometheus 2 ole vielä valmis” 4.11.2013
o Ridley Scott kertoi (lyhyesti) mitä Prometheus 2:lle kuuluu 28.10.2013
o Ridley Scottin Prometheus 2 etenee sittenkin – ilman Ridley Scottia? 18.6.2013
o Prometheuksen käsikirjoittaja kiisti väitteet jatko-osaa koskevasta kriisistä 28.3.2013
o Prometheus 2 on pahoissa ongelmissa ensimmäisen elokuvan pöljän käsikirjoituksen takia 27.3.2013

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Variety & The Wrap