Luvassa taas uusia Stephen King -elokuvia – Tekijöinä mm. Ben Stiller, Darren Aronofsky ja Ryan Murphy

13.07.2020 10:29 | Muropaketin toimitus

Stephen Kingin uuden novellikokoelman neljästä tarinasta kolmesta on jo tekeillä elokuva.

Stephen King julkaisi huhtikuussa neljä kertomusta sisältävän If It Bleeds -novellikokoelman, joka ei ole vielä ilmestynyt suomeksi. Nyt Deadline kertoo, että kolme niistä on jo kääntymässä elokuvaversioiksi.

Ben Stiller on hommannut Rat-kertomuksen oikeudet. Stiller aikoo ohjata sen pohjalta elokuvan, jossa hän toimii myös tuottajana ja näyttelijänä.

Darren Aronofskyn käsiin on päätynyt The Life of Chuck, jonka elokuva-adaptaatiossa hän toimii tuottajana.

Muun muassa American Horror Storysta tuttu Ryan Murphy tekee yhteistyötä Netflixin ja Blumhousen kanssa, jotka tekevät Mr. Harrigan’s Phone -novelliin perustuvan elokuvan. Sen käsikirjoittaa ja ohjaa John Lee Hancock. Kyseessä on jo neljäs Netflixin King-leffa, sillä aiemmin suoratoistopalvelu on esittänyt elokuvat 1922, Julma leikki ja In the Tall Grass, joiden arviot löytyvät näiden linkkien takaa:

Arvostelu: Netflixin Stephen Kingin Julma leikki -elokuva on armottoman ahdistava

Arvostelu: Netflixin 1922-elokuva jatkaa erinomaisten Stephen King -adaptaatioiden sarjaa

Arvostelu: Patrick Wilson on loistava mielipuoli uudessa Stephen King -filmatisoinnissa – In the Tall Grass löytyy Netflixistä nyt